Ensiesiintyminen ja askel aikuisuuteen

Viikko sitten sunnuntaina Olga ensiesiintyi näyttelykehässä, mistä ei juurikaan jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Iholle änkeävä vieras täti odotetusti hitusen hermostutti neitiä, mutta kun hän päätti tarjota aloittelevalle starballe tilaisuuden tehotreeniin seisottamalla sitä pöydällä ikuisuuden huomattavan kauan itse huohotusetäisyydellä pönöttäen, paisui puupin jännitys aidoksi ahdistukseksi. Tuomarin tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus kusi, ja eräs alati viuhtova häntä lakkasi heilumasta.

Tuskaisen tuokion tulos oli PEK 4, ja kokonaisuudessaan melko mitäänsanomattoman arvostelun loppukaneetiksi oli kirjattu "Reippaasti esitetty." Varsin veikeä ilmaisu pärstä punaisena ja hikijoki selkää pitkin virraten kontanneesta handlerista.

Tänään päätin vihdoin uhkarohkeasti evätä Olgalta oikeuden sisävessaan - puuhis ei ole tarvinnut sellaista enää aikoihin, vaan on työpäivieni aikana lähinnä syventynyt paikallisuutisiin lukemalla sanomalehdet perusteellisesti. Mikäli tämän yleissivistävän aktiviteetin poistaminen kuitenkin saa sen suuntaamaan mielenkiintonsa sisustussuunnittelusta arkkitehtuurisiin ratkaisuihin, palaa aina yhtä trendikäs paperimattomuoti talouteemme nopeammin kuin kääkkälapsi ehtii räjäyttää WC-paperirullan.

Lapsimissi

Postikusti polki tänään lootaan Olgan ensimmäisen näyttelykirjeen, mikä sai minut paniikkikohtauksen partaalle havahtumaan siihen ajankululliseen tosiseikkaan, että tuo pomppupelle pitäisi kehdata viedä edustustehtäviin jo reilun viikon kuluttua. Lienee siis otollinen aika aloittaa harjoittelu, sillä epäilen, että tältäkin rodulta vaaditaan kehässä edes etäisesti ravia muistuttava liikesarja.

Happamana yksityiskohtana mainittakoon, että Lahden pentukinkereihin on ilmoitettu kaksitoista (!?!) kääkkälasta, mutta vain seitsemän shelttiäistä. Onnittelen itseäni käytännöllisestä rotuvalinnasta.

Puolivuotias pirulainen

Olga vietti eilen puolivuotissynttäreitään, ja tuntuukin siltä, kuin tuo touhupeppu olisi kuulunut kalustoon aina. Yhteiselo elämäniloa ja energiaa pursuavan neidin kanssa on ollut riemukasta ja hämmästyttävän helppoa - toki haasteitakin on kohdattu, mutta esimerkiksi sisäsiisteyspoliittisten linjausten suhteen hupipuupi on ollut kanssani yllättävän yksimielinen.

Kiltteilyn vastapainona omatoimisen otuksen läsnäolo on harjoittanut huomiokykyni huippuunsa: mikäli nahkakuulasta ei ole välitöntä näkö- tai edes kuulohavaintoa, on syytä alkaa kaivaa nitroja kaapista, koska se ei todennäköisesti ole puuhaamassa mitään etäisestikään luvallista. Kekseliään kääkän liityttyä muonavahvuuteen esimerkiksi WC-paperikulutuksemme on lisääntynyt siinä määrin, että lähikaupan kassamirkku luultavasti epäilee meidän sairastuneen krooniseen ripaleeseen. Tartuntavaaraa ei ole, ja kohtalokkaiden sarjaunohdusten seurauksena olemme jo alistuneet oppineet käyttämään kertaalleen auki rullattua ja tomerasti tapporavisteltua tuotetta kohtuullisen luontevasti.

Fiksumpi oppisi ottamaan sen paperirullan pois telineestään tai sulkemaan vessan oven perässään. Jatkamme harjoituksia.

Tässä vielä muutama lauantaina kääpiöpinsereiden erikoisnäyttelyn sivutuotteena kameran muistikortille tallentunut puolivuotisotos.

Pienestä punkerosta pallerosta on kehittynyt tyylikäs kääpiödobermanni.

Koska yhden pennun kuvaaminen on naurettavan helppoa, keksimme yrittää sisaruspotrettia. Arvatkaapa, kumpi pilteistä on Narttu.

Kuvausassistenttien kärsivällisyys palkittiin: näin pätevästi poseeraavat Olga & veljensä Väinö.

Syyspörriäisen paluu

Olgan kirjuri on viime viikkoina ollut luvattoman laiska kiireinen - tässä kuitenkin syksyinen kuvatervehdys.