30.10.2014

Lägin kilpailut 26.10.2014 - Näytön paikka

Viime torstain omatoimiset viimeistelytreenit Olgan kanssa olivat hanurista haastavat: kontaktit nahkis nakutti edellisen sunnuntain tehoprässin jäljiltä kohtalaisesti, mutta keksi korvaukseksi kehittää keskivaikean keppiongelman. Loistava ajoitus! Toisaalta sain arvokkaita viime hetken vinkkejä siitä, mihin minun olisi tuomiopäivänä taktisesti viisasta kiinnittää ekstrahuomiota.

Superkuumottavana sunnuntaina minun oli tarkoitus virittäytyä tunnelmaan Sagan kanssa kahdella kakkosluokan startilla, mutta rupeama jäi siltä osin suunniteltua lyhyemmäksi, kun iloisella mielellä liikkeellä ollut Saippuapala liukasteli Anne Huittisen A-radalla medeissä ainoan nollatuloksen ja siirtyi siitä ansaitun sertin myötä kolmosiin. Tämä kalasteltu onnistuminen auttoi hieman helpottamaan hermopainettani - sukkela seniorirouva on häiriöherkkänä trioni vaativin ohjattava, joten minulla saattaisi sittenkin olla edes teoreettiset mahdollisuudet selvitä myös junioriurheilusta.

Siispä ajatukset pakettiin, kääkkä kainaloon ja baanalle!



Tämä ei tuomarin kotijoukkojen mielestä ollut ainakaan liian vaikea.

Debyyttikoitokseksi passelin perusselkeään Petteri Kermisen A-rataan tutustuessani arvioin, että minun tulisi tukea Olgaa kepeillä sekä olla erityisen huolellinen hypyillä 7 ja 11, joille se ei välttämättä oma-aloitteisesti innostuisi irtoamaan. Neiti tarvitsikin henkisen tuuppauksen takalistoonsa juuri edellä mainituissa kohdissa ja oli kokonaisuudessaan aavistuksen jännittyneen oloinen, mutta viuhahti silti vauhdikkaaseen voittoon tuloksella 0/-11,55, LUVA. Ei lisättävää.



Tohvelia toisen eteen vol 2.

B-radalla jätin Olgan uhkarohkeasti starttiin kahden hypyn taakse ja sijoitin itseni blokkaamaan renkaan sen näkökentästä. Puomin jälkeinen tuttu hyppykierros pyrähdettiin nyt epäröimättä, ja muutenkin vieteripehva tuntui itsevarmemmalta ja huolestuttavasti nopeammalta, mutta kepeillä nukahdin unohdin korostaa kartturointiani, ja hutilointini viimeisteli semikarmea lentokeinu. Tällä rymistelyllä räpätin sijoittui neljänneksi tuloksella 10/-9,64.



Täyttää kiireen tunnusmerkit.

C-hypärin lähtösuoran semi-infernaalisella pikataipaleella ehdin ensimmäiseen mutkaan ajoissa ottamalla kilpakipaisuun varaslähdön kolmosputken suulta. Jo renkaan jälkeen käkätin alkoi jäpättää itsekseen, mikä minun olisi pitänyt ymmärtää tulkita vaaran merkiksi: kiitokuula imeytyi kiihtyvällä nopeudella seiskaputkeen, ja voitteko uskoa, että jäin yllättyneenä kuin tikku kakkaan hieman jälkeen, kun se sinkosi tuubista kenttää kiertävälle radalle. Hypyt 8-10 Olga tykitti varsin itsenäisesti [olivat suoremmassa linjassa kuin piirroksessa, toim. huom.], minkä jälkeen koiransa kiinnikirimiseen keskittynyt ohjaaja ei mahdollisesti huomannut ohjata sitä, joten vauhtiin päässyt hupatin nappasi kaupan päälle kakkoshypyn väärinpäin yleisön kohahtaessa pettyneenä. Harmillisesta hylkäyksestä huolimatta tämä riemukas rallatus oli silti syöksysämpylältä etevin esitys.



Videomateriaalia kahdelta ensimmäiseltä radalta, valitettavasti kuvaajalla ja kameralla oli yhteistyöongelmia hypärin aikana.


Olga oli kovin liikkis kisakuula: keskittynyt ja tosissaan, mutta kuitenkin oma iloinen itsensä. Nahkamallinen agipäristimeni on tehnyt ensimmäisen kerran minkäänlaista rataa vasta heinäkuun puolivälissä, ja intensiivinen treenijaksomme alkoi syyskuun alussa, joten olisin ollut tyytyväinen vaatimattomampiinkin tuloksiin.

Päivän positiiviset:
  • startit, joissa menohalukas mini-intoilija malttoi odottaa esimerkillisesti
  • putkiin irtoaminen
  • sähäkät, mutta särmät puomit
  • rata radalta parantunut fokus ja estehakuisuus
  • puuhakuulan asenne ja työmotivaatio, jota maalissa palkkana odottanut nakeilla täytetty dummy auttoi ylläpitämään
Perusparannuksen tarpeessa:
  • epävarmuus kepeillä - oletettavasti targetin puutteesta johtuva, otetaan tehostettuun harjoitusohjelmistoon
  • A:n alastulokontakti - työn alla
  • ohjaajan vire - ikuisuusprojekti
Perusteellinen panikointini saaaaattoi siis olla merkittävä ylilyönti ohuesti liioiteltua - koeponnistuksesta jäi lopulta huikea fiilis!

23.10.2014

Kisakuulaprojektin etappi 5/5

Viime viikolla kisakuulaprojektin viimeisissä Jennan torstaitreeneissä keskityttiin varsinaisen radan sijasta tekniikkaan, jonka suhteen ohjaajat saivat esittää omia toiveitaan. Kontaktiesteistä puomi ja A ovat jääneet meillä viime aikoina luvattoman vähälle huomiolle, joten lämmittelyksi Olga teki ensimmäisen kerran puomia häiriön eli rinnalla kirmaavan "tuomarin" kera, mutta koska neiti ei suvainnut häiriintyä edes villejä discotanssimuuveja esittäneestä kouluttajasta, siirryimme pian tiukemmin varsinaisen agendan pariin.

Päivän kaikille yhteinen kikkailu oli kahden putken väliin sijoitettu seitsemän (7) peräkkäisen taaksetyöntö-päällejuoksun hengästyttävä setti, jonka urheimmat suorittivat edestakaisin. Olgan epäuskoinen ilme näytti jo kolmannen jälkeen kysyvän, jatkuvatko nämä penteleet Petroskoihin asti, ja minä tuuperruin selviydyttyämme toiselle putkelle, mutta tälle väliaikapisteelle pikakuula kellotti kuitenkin saman sekuntiluvun kuin päivän nopeimmat koirakot.

Jennan tiedusteltua tekniikkatreenitoiveitani tunnustin ilmoittaneeni Olgan ensimmäisiin kilpahyppelyihin ja pyysin asiantuntevaa arviota siitä, mitä meidän kannattaisi vielä harjoitella, joten hän improvisoi muutamia kieputuspätkiä tarkistaakseen taitotasomme ykkösluokassa tarvittavissa perusohjauskuvioissa. Esimerkillisesti edenneen käkättimen bravuuri oli jälleen se perhanan persjättö - jopa siinä määrin, että sille oli täysin selvää, minne olimme menossa, vaikka olin hieman myöhässä - joten minun lienee syytä rohkaistua käyttämään sitä myös kisoissa. Ympf.

Työskentelyämme tarkasteltuaan Jenna esitti väkevänä näkemyksenään, ettei meillä ole teknisesti mitään hätää, ja nopeudestaan huolimatta Olga tekee täsmällisesti, mitä siltä pyydetään, kunhan ohjaaja vain ehtii pyytää. Hän kuitenkin toivoi olevansa todistamassa tuskaani, jos rataprofiili sattuu joskus olemaan kovin suoraviivainen. Kiitos kannustuksesta.

Tältä pohjalta ponnistamme siis tulta päin. Nyt enää jännitetään, että alkavatko ne pelastavat pahuksen juoksut ennen tuomiopäivää.



Kolme kertaa se vain kirpaisee.

16.10.2014

Agiangstia à la ohjaaja

Kisakuulaprojekti on edennyt loppusuoralle, ja sekös ohjaajaa ahdistaa.

Shelttien kanssa olen veivannut agilitya täysin harrastelupohjalta ja ajautunut puoliväkisinvahingossa kilpailemaan vasta tämän vuoden tammikuussa, joten odotukseni suoritusten suhteen ovat olleet olemattomat ja jokaista onnistumista on voinut pitää teknisenä ja tilastollisena ihmeenä yli-iloisena yllätyksenä, enkä siten ole startteja pahemmin vaivautunut jännittämään. Olgan kanssa sen sijaan olen tehnyt töitä merkittävästi määrätietoisemmin, ja neiti on osoittanut olevansa sekä rotuisekseen että ikäisekseen sangen lahjakas, mikä on herättänyt utopistisia toiveita messevähköstä menestyksestä.

Mainitsinko jo, että minua ahdistaa?

Suorituspaineiden lisäksi painajaisia ja paniikkihäiriötä hädin tuskin havaittavaa hermostuneisuutta kaltaisessani kontrollifriikissä aiheuttaa se, etten osaa ennakoida Olgan edesottamuksia tositilanteessa - Saippuapala-Sagan ja Manunaattorin manööverit ovat jo tulleet tutuiksi, joten arvaan tiedän, missä tilanteissa ne tarvitsevat tehostettua tukea ja missä puolestaan voin odottaa hieman ryhdikkäämpää otetta. Pennusta asti erilaisten hallien kisaälämölöön siedättynyt puuhakuula ei radalle päästessään välttämättä edes noteeraa hektistä atmosfääriä, mutta epäilen, että ohjaajan kokovartalotärinä ja lahkeesta koiraparan silmille roiskuva jännitysmomentin löysä sivutuote saattavat arveluttaa sitä.

Olenko jo muistanut kertoa, että minua ahdistaa ihantosipaljon?

Nyt se on kuitenkin täytetty - ensimmäinen miniagi-ilmoittautuminen siis. Suonette anteeksi, poistun haastelemaan Idolle norjaa.

5.10.2014

Kisakuulaprojektin etappi 4/5

Maanantaina kävin Olgan kanssa hallilla tempaisemassa kevyet keppisulkeiset, jotka innokas käkätin selvitti überpätevästi: se ampui oikein sisään kaikista keksimistäni kulmista ja tykitti tunteella loppuun asti sietäen kiitettävästi holtitonta hoiperteluani ottamaani sivuetäisyyttä. Tästä riemastuneena päätin kokeilla ensimmäistä kertaa takaaleikkausta kepeille, ja mokoma sähköjänis kesti kyseisen kikkailunkin molemmin puolin.

Joku kekkuli on käynyt salaa kouluttamassa koiraani.

Caloanderin Jenna puolestaan oli kehitellyt tälle torstaille ohjaajille tällaisen pienen fysiikkatreenin, jolla saatoin nähdä itseni toteuttamassa päätön kana -metodia hieman tahmeasti irtoavan otuksen kanssa:


Ei voi tulla kiire.

Koeponnistuskierroksella rata sujui sukkelasti arpomillani valitsemillani ohjauskuvioilla: estevälille 1-5 Olga kellotti vain noin sekunnin hitaamman ajan kuin siihen mennessä päivän minien paalupaikan vallannut kolmosluokassa kisaava sheltti. Välttääkseni ilmeiseen törmäysvaaraan päättyvää kilpajuoksua olin temppuillut persjätön hypyn 6 jälkeen ja valssin ennen putkea 11, mutta Jenna laittoi minut todistamaan itselleni, että ehdin mainiosti tehdä harakirin persjätön sekä väliin 7-8 että 11-12. Kiskoessani pirteän pyrähdyssarjan jälkeen kiivaasti ilmaa kitusiini hän arvioi juokse tai kuole -henkisen rynnistykseni rytmitykseni oivalliseksi ja etenemisen näyttävän hallitulta - siltä syöksähtely ei varsinaisesti tuntunut, mutta kiinnitin ilahtuneena huomiota siihen, kuinka napakasti Olga lukitsi esteet, kun vain maltoin ne kiireessäkin sille osoittaa.

Kun päivän fysiikkaosio oli viilattu kuosiin, pääsimme tutustumaan leijeröintiin, joka oli minullekin vieras tekniikka, joten odotukseni onnistumisen suhteen olivat olemattomat realistiset. Parkkeeratessani itseni kolmosputken tuolle puolen esitin järkähtämättömänä näkemyksenäni, ettei lähtölupaa malttamattomana ykköshypyn takana kärkkyvä käkätin varmasti sujahda kakkosputkeen vaan karkaa viereiseen tuubiin, mutta Jenna ehdotti, että kokeilisimme kuitenkin. Mikäs siinä.

Ja Olgahan meni, minne pitikin. Arvasitte varmaan.

Koiran ohjaaminen leuka rinnuksilla roikkuen on paitsi typerän näköistä, myös verrattain vaikeaa, joten jouduin tolkkuuntumaan tästä yllätysvedosta nopeasti selvittääkseni kolmen putken rallin loppuun asti uudella koordinointimenetelmällä. Välille 12-14 emme kuitenkaan enää saaneet leijeröintiä toimimaan - minä en osannut ohjata ja miniviheltäjä alkoi olla liian väsynyt yrittääkseen tulkita viittomaänkytystäni. Tästä saimme siis kiintoisan kotitehtävän.

Tehotuokion lopuksi kaikesta saamastani palautteesta rohkaistuneena totesin, että uskaltanen nyt valita Olgalle debyyttikilpailut, kun neiti ensi maanantaina vihdoin tulee kisaikäiseksi. Jenna ei ollut muistanut, että vauhtinahkis edustaa vielä junioriosastoa, ja tämän ikäpoliittisen uutisen aiheuttamasta hämmästyksestä toivuttuaan hän antoi ymmärtää, että kun näin nuori koira futaa tällä tavalla, olisi sitä kisakalenteria välittömästi syytä alkaa tutkia tositarkoituksella, ja tohti myös ennustaa, että kiiturikääkkä tulee nousemaan rytinällä kolmosluokkaan.

Valitettavasti Olgan ja huimien agiurotekojen välissä on vain yksi pienenpieni este: ohjaaja.