Kisakuulaprojektin etappi 4/5

Maanantaina kävin Olgan kanssa hallilla tempaisemassa kevyet keppisulkeiset, jotka innokas käkätin selvitti überpätevästi: se ampui oikein sisään kaikista keksimistäni kulmista ja tykitti tunteella loppuun asti sietäen kiitettävästi holtitonta hoiperteluani ottamaani sivuetäisyyttä. Tästä riemastuneena päätin kokeilla ensimmäistä kertaa takaaleikkausta kepeille, ja mokoma sähköjänis kesti kyseisen kikkailunkin molemmin puolin.

Joku kekkuli on käynyt salaa kouluttamassa koiraani.

Caloanderin Jenna puolestaan oli kehitellyt tälle torstaille ohjaajille tällaisen pienen fysiikkatreenin, jolla saatoin nähdä itseni toteuttamassa päätön kana -metodia hieman tahmeasti irtoavan otuksen kanssa:

Ei voi tulla kiire.

Koeponnistuskierroksella rata sujui sukkelasti arpomillani valitsemillani ohjauskuvioilla: estevälille 1-5 Olga kellotti vain noin sekunnin hitaamman ajan kuin siihen mennessä päivän minien paalupaikan vallannut kolmosluokassa kisaava sheltti. Välttääkseni ilmeiseen törmäysvaaraan päättyvää kilpajuoksua olin temppuillut persjätön hypyn 6 jälkeen ja valssin ennen putkea 11, mutta Jenna laittoi minut todistamaan itselleni, että ehdin mainiosti tehdä harakirin persjätön sekä väliin 7-8 että 11-12. Kiskoessani pirteän pyrähdyssarjan jälkeen kiivaasti ilmaa kitusiini hän arvioi juokse tai kuole -henkisen rynnistykseni rytmitykseni oivalliseksi ja etenemisen näyttävän hallitulta - siltä syöksähtely ei varsinaisesti tuntunut, mutta kiinnitin ilahtuneena huomiota siihen, kuinka napakasti Olga lukitsi esteet, kun vain maltoin ne kiireessäkin sille osoittaa.

Kun päivän fysiikkaosio oli viilattu kuosiin, pääsimme tutustumaan leijeröintiin, joka oli minullekin vieras tekniikka, joten odotukseni onnistumisen suhteen olivat olemattomat realistiset. Parkkeeratessani itseni kolmosputken tuolle puolen esitin järkähtämättömänä näkemyksenäni, ettei lähtölupaa malttamattomana ykköshypyn takana kärkkyvä käkätin varmasti sujahda kakkosputkeen vaan karkaa viereiseen tuubiin, mutta Jenna ehdotti, että kokeilisimme kuitenkin. Mikäs siinä.

Ja Olgahan meni, minne pitikin. Arvasitte varmaan.

Koiran ohjaaminen leuka rinnuksilla roikkuen on paitsi typerän näköistä, myös verrattain vaikeaa, joten jouduin tolkkuuntumaan tästä yllätysvedosta nopeasti selvittääkseni kolmen putken rallin loppuun asti uudella koordinointimenetelmällä. Välille 12-14 emme kuitenkaan enää saaneet leijeröintiä toimimaan - minä en osannut ohjata ja miniviheltäjä alkoi olla liian väsynyt yrittääkseen tulkita viittomaänkytystäni. Tästä saimme siis kiintoisan kotitehtävän.

Tehotuokion lopuksi kaikesta saamastani palautteesta rohkaistuneena totesin, että uskaltanen nyt valita Olgalle debyyttikilpailut, kun neiti ensi maanantaina vihdoin tulee kisaikäiseksi. Jenna ei ollut muistanut, että vauhtinahkis edustaa vielä junioriosastoa, ja tämän ikäpoliittisen uutisen aiheuttamasta hämmästyksestä toivuttuaan hän antoi ymmärtää, että kun näin nuori koira futaa tällä tavalla, olisi sitä kisakalenteria välittömästi syytä alkaa tutkia tositarkoituksella, ja tohti myös ennustaa, että kiiturikääkkä tulee nousemaan rytinällä kolmosluokkaan.

Valitettavasti Olgan ja huimien agiurotekojen välissä on vain yksi pienenpieni este: ohjaaja.