Kisakuulaprojektin etappi 3/5

Kiihkeä kisakuulaprojekti käynnistyi elokuun lopussa Jenna Caloanderin Lägin hallissa pyörittämällä treenisessiolla. Tuolloin hän ennusti Olgalle mainiota agitulevaisuutta, kehui erityisesti juniorin radanlukutaitoa (!?!), tiukkoja käännöksiä sekä silmien hullunkiiltoa reipasta asennetta ja lisäksi epäili minulle tulevan vielä kiire pysyä menossa mukana. Minun suoritustani kuvasi parhaiten hänen kommenttinsa: "Musta on niin hauskaa, kun sä olet niin myöhässä." Kerrassaan hilpeää, mutta valitettavan totta.

Tältä pohjalta oli torstaina kutkuttavan jännittävää pinkaista tämän Jennan radan kimppuun:

Ou. Mai. Gaad.

Aluksi jumppatuokiomme kompasteli Olgan sairaalloiseen ahneuteen pohjattomaan ruokahaluun, kun pehmeään kivituhkapohjaan pudonneet ja peittyneet namipalat häiritsivät pahasti nahkiksen keskittymiskykyä - vaikka esteralli on sen mielestä hurjan hauskaa, mikään ei vedä vertoja ruoalle, joten neiti kiskaisi täydestä vauhdista lukkojarrutuksen aina vainuttuaan kahden metrin säteellä hiekan seasta mitä tahansa mahdollisesti syötäväksi kelpaavaa. Onneksi ahne pallopää on verrattain helppo huijattava motivoitava: sen fokus pysyi ratkaisevasti paremmin päivän agendassa, kun pidin ohjatessa kädessäni kuivahtaneita Froliceja omia superherkkuja. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että kilpailuihin valmistautuessani minun on sipaistava ranteisiini Eau de Evästä.

Älkää siis ihmetelkö, jos kotikisoissa tuoksahdan rapsakasti pekonilta.

Kun imurointiongelmaan oli keksitty hätäratkaisu, alkoi totinen tuuttaus: Olga oli yhtäkkiä varsin kireässä vireessä ja kommentoi ohjaustyyliäni jo toisella esteellä. Hauskan tuplaputkipyörityksen jälkeen kiihtyvällä nopeudella eteenpäin sinkoutunut vauhtikuula taittoi rivakasta lähestymisestään huolimatta hieeenosti kepeille, ja pikamatkalla hypylle 8 ehdin täpärästi tyrkätä koiran takaakiertoon, mutta esteellä 9 parkkeerasin itseni tukkimaan putken suun kadotin sen hetkeksi selkäni taakse, mikä rikkoi hyvän rytmin.

Kaahaaminen ysiltä A:lle oli ihan perussettiä - kääkällä sokka irti ja ohjaajalla kiire sijoittaa tossua toisen eteen - mutta valssini hypyn 13 jälkeen oli sen verran huono idea tiukasti ajoitettu, että onnistuin jälleen asemoimaan itseni asiaankuuluvasti suoraan koiran linjalle. Seuraava taaksetyöntö tökki, kun epätoivoisestimääräisesti huitoessani jalkani unohtuivat paikoilleen, joten sain opetella ohjaamaan kyseisen kohdan ilman käsiä, mikä oli vähintäänkin mielenkiintoinen operaatio. Yleiseen kädettömyyteeni tottunut Olgakin näytti kummastelevan ponnisteluani.

Loppukieputtelun vaatimat taaksetyönnöt ja välistävedot olen opettanut Olgalle kutakuinkin ensimmäisinä kikkailuina, ja vaikka emme ole moisia hetkeen harjoitelleetkaan, niiden veivaaminen oli helpohkoa ja tekniikkakin kuulemma kelpo. Olen siis osannut tehdä jotakin oikein!

Kiitos Jennalle kannustuksesta ja innostuksesta - palaamme perusasioiden äärelle jälleen parin viikon kuluttua!