Kotikarkeloissa Jari Suomalaisen mielenkiintoisilla radoilla kirmaloi poikkeuksellisen flow'ton kääkkäkoirakko, joten kisakirjaan ei tarvinnut tehdä turhia merkintöjä.
A-radalla olin päättänyt ehtiä valssaamaan puomin jälkeen, joten nakattuani nahkakuulan hypylle 11 lähdin suoriutumaan kohti optimaalista ohjauspistettä, jolloin perääni porhaltanut puuhaotus pudotti riman 12. Tämä jäi hieman väkinäisen vääntämisen ainoaksi viralliseksi virhemerkinnäksi, mikä tulosten tultua reväytti verisuonen otsalohkostani hieman harmitti: koska melkoisella miinakentällä muille oli käynyt vieläkin köpelömmin, julistettiin virtapiirini voittajaksi tuloksella 5/-4,74.
En kommentoi. Mutta valssaamaan ehdin, ja sehän on tärkeintä.
B-radalla rohkaistuin roiskaisemaan räpättimen pujottelupuuhiin poispäinkäännöksellä, jolla järjestin itseni kätevästi keppien vasemmalle puolelle. Tämä työtaistelu torppaantui hypylle 19, jonka taakse en tilapäisesti torkahtaneena tuupannut tättähäärää tosissani, joten se ehti valita väärän ponnistuspuolen. Ähpuhhöhpah.
Päivän päätteeksi hilpaistun hitusen helpomman oloisen hypärin alkusuoralla valmistettiin hyytynyttä ohjaajaa talon tapaan, mutta onnekseni Olgakaan ei tuutannut täysiiiii. Keppien lopussa päristimeni pujottelurytmi posahti, mikä on sille erinomaisen epätyypillistä, ja koska en katsonut tarpeelliseksi korjata kämmiä, tämäkin veltto veto päättyi hylkäykseen. Kokonaisuutena olimme jälleen kotikenttäesiintymisen kunniaksi rimanalitusvireessä - Olgan epävarmuus ja hienoinen tahmeus saattaa sentään selittyä tuulen suunnalla ja tähtien asennolla odotettavissa olevalla hormonihurrikaanilla, joka iskettyään pakottaa meidät muutaman kuukauden kisatauolle, mutta omalle vetelyydelleni en keksine kelvollista kepuliselitystä.
Hyvinkäällä hilpaistuissa Nobody's Dog Sports ry:n karkeloissa Anne Viitasen radat olivat juuri niin arveluttavia monipuolisia kuin olin osannut pelätäkin odottaakin, mutta vaikka taapersin jokaiseen starttiin hitusen hämmentyneenä, suoritukset olivat yllättävänkin napakoita. Välteltyämme vakaalla yhteistyöllä A-radan ansat ja muut miinat tulin epähuomiossa hengittäneeksi, jolloin Olga näppäränä nahkakuulana nappasi kolmanneksi viimeisen hypyn väärinpäin - rintamasuuntani tuskin saattoi edesauttaa puuhapehvan pikavalintaa. Pffft.
Vaikka B-radalla ehdimme leikkiä kuurupiiloakin kadotettuani kiihkeän kilpakuulan kartalta, tuotti tupeksinta taistelu tulokseksi onnekkaan nollan sijoituksella 2/18. Seisoskelustamme huolimatta ero voittajaan oli vain 2,99 sekuntia, joten jossittelu ei luonnollisesti juurikaan lisää kierrettä itsesyytöksiini. Mainio miniotus kaipaa kiireesti kelvollisempaa kartturia!
Mielenkiintoisen seitsemällä (7) tuubilla tuunatun hypäriputkirallin alussa erehdyin luottamaan siihen, että Olga ensimmäisestä tunnelista tulostauduttuaan suuntaisi suorinta tietä luokseni kulkematta yhden ylimääräisen hypyn kautta, mitä ei sitten varsinaisesti tapahtunut. Loppupätkä oli tietysti täydellisen täsmällistä toimintaa, joskin vieteriotus näytti ennen kolmanteen peräkkäiseen putkeen sukeltamistaan tuumivan, mahdoinko olla tolkuissani tosissani.
Hupaisa hilluhiirialikiito on siis siirtynyt siihen vaiheeseen,
että koira on oppinut irtoamaan ja työskentelemään itsenäisemmin, mutta
ohjaaja osaa vasta auttavasti hyödyntää kyseisen ominaisuuden tarjoamia
etuja, vaan ei tunaruuksissaan tunnista sen aiheuttamia vaaroja. Nyt on selvästi olemassa sellainen uhka, että minun täytyy kohtalaisen kiireesti kehittää kartanlukutaitojani, mikäli haluan pysyä kiitokuulan kimppakyydissä. Kuulostaa tavattoman työläältä!
Uusi kisavuosi korkattiin heti loppiaisena HSKH:n hipoissa Ojangossa. Päivän ponnistelut aloittanut Jari Suomalaisen tuomaroima C-rata näytti teoriassa tältä:
Selvisimme sipaisusta periaatteessa perusvarmalla perustekemisellä, joskin sain taas muhevan muistutuksen siitä, ettei ohjaussuunnitelmaansa kannattaisi käpälöidä juuri ennen starttia: olin ajatellut kiertää sekä A:n että hypyn 15 oikealta puolelta ja lähettää Olgan sen jälkeen takaakiertoon, mutta heikkona hetkenä päätinkin pysyä vasemmalla ja yrittää valssia väliin 15-16 vain huomatakseni, että en ehdi, en kertakaikkiaan ehdi. Hituroinnistani hämmentynyt hilluhiiri jäi onneksi kyselemään suositeltuja suuntimia, joten sain sen tökerösti törkättyä kuudentoista yli, mutta sössimiseen suttaantui sekunteja.
Käytännön toteutus puolestaan näytti siis tältä:
Tulos 0/-4,00 sijoituksella 9/44. Kiitos Marjolle kuvaamisesta!
Kari Jalosen ideoimalla B-hypärillä hylkäännyimme heti nelosputken väärään päähän, mutta muuten kyseinen kirmalointi oli kokonaisuutena kiitettävä, ja olin kovin kiehtoutunut kepeille puristetun pakkovalssin pätevyydestä. C-radalla arvoin pohdin hypyn 9 optimaalista ohjausta ja päätin valita kahdesta pahasta paremman, kun asia olisi akuutisti ajankohtainen, mutta lopulta esteelle saavuttuamme Olga ehti ohjeistusta odotellessaan ponnahtaa meno-paluuna riman yli. Tämäkin hyljätty suoritus oli kuitenkin minusta mainio, tosin kartanlukuvastaavan on nyt syytä pitää perusteellinen palaveri peilissään poseeraavan pellen kanssa.
Vuoden 2015 viimeiset kisakoettelemuksetkokemukset ovat tyystin jääneet julkistamatta, joten kokoan ne nyt samaan sumppuun. Tänä vuonna yritän panostaa ratkaisevasti reaaliaikaisempaan raportointiin.
Lägin kilpailut 8.11.2015
Kotikisailu ei alkanut erityisen lupaavasti, kun Olga kompuroi päivän ensimmäisen radan ensimmäiseen rimaan ottaen perusteellisesti turpatuntumaa kivituhkapohjaan. Pikatarkastuksen perusteella koira vaikutti hiekkaista naamaa lukuun ottamatta olevan kunnossa, joten jatkoimme matkaa, jotta kummallekaan ei jäisi tapahtuneesta suurenmoista traumaa. Vaikka kyntöpuuhistaan kevyesti kavahtunut käkätin eteni tavanomaista varovaisemmin, selvisimme Kari Jalosen hypäristä muuten virheittä, mutta tulos oli pallopään puhdistustoimenpiteiden takia hylätty.
B-radalla pystyimme jälleen perusvarmaan tekemiseen, joskin puuhakuula pujotteli juuri pöyhityllä pohjalla hämmentävän hitaasti, mitä ihmetellessäni olin ohjastaa sen seuraavan hypyn ohi. Tämän hetkellisen harhailun hinta saattoi olla vain serti: epelini sijoitus oli lopulta 3/25 tuloksella 0/-4,89 ja vaivaisella 0,42 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen koirakkoon. Hmpfkelettos.
Heti C-radan alussa sain todeta, että koiraa olisi keskimäärin helpompi ohjata, jos sattuisi olemaan selvillä sen sijainnista: onnistuin kadottamaan kilpakuulan selkäni taakse, mutta suuretsintöjen jälkeen se löytyi ja sukelsi seuraavaan putkeen saamatta seikkailuistaan kieltovirhettä. Tästäkin kalastelupelastelusta onnistuimme vääntämään taistelutuloksen 0/-0,31 sijoituksella 5/21.
Pitkällä matematiikalla laskelmoituna ketterä kieputtimeni keräili kahdessa kuukaudessa eräisiin SM-karkeloihin tarvittavat tulokset korkojen kera - kirjoittaessani juhannuksena luokkanousun jälkeen "--ehkäpä joudun ennen joulua selvittämään, mitä niiden kuuluisien arvokisanollien kerääminen käytännössä tarkoittaa." en varsinaisesti tarkoittanut tätä. Ihan jees.
Hukka-Putki ry:n kilpailut 14.-15.11.2015
Kuopioon suuntautunut ristiretki alkoi vaihteeksi hieman realistisemmin, kun Markku Kaukisen A-radalla esitimme kattavan virhepotpurin ennen hylkäytymistä: kireän kisavireinen kääkkä yritti yllättäen lintsata viimeisen keppivälin ja kieltäytyi kohteliaasti ylittämästä muuria, minkä lisäksi keinu oli sille lähes ylivoimaisen jännittävä. Helekutin hyvältä tuntuneella B-radalla raivokuulalle tuomittiin vitonen sekä puomilta että A:lta, ja varsinkaan ensiksi mainitusta en saata olla samaa mieltä. Tuloksista huolimatta päivästä jäi positiivinen pössis, sillä selvisimme kaikista kiperistä kohdista kiitettävästi, ja nössöhkö kartturiosasto rohkaistui pakon edessä laajentamaan ohjausrepertuaariaan onnistuneesti.
Sunnuntaina Minna Räsäsen ensimmäinen rata kosahti osaltamme putki-puomi-erotteluun, minkä jälkeen kaunistimme tilastoja tyylikkäällä tuplanollalla, vaikkakin vaatimattomilla sijoituksilla 9/29 ja 9/24. Viikonlopun rautaisin riemun aihe oli kuitenkin se, että huomasin Olganaattorin alkaneen lukita esteitä uudenlaisella varmuudella - ei huano! Vaan enpä olisi ikinäkoskaanmilloinkaan lähtenyt Kuopioon asti näyttelyyn, mutta tuollainen kevyt kisamatka tuntui kerrassaan oivalta idealta. Lyhyt loma suljetulla osastolla ei ehkä olisi pahitteeksi.
KAT:n kilpailut 20.12.2015
Joulun alla kävimme tarpeettoman pitkäksi venähtäneen luovan kisatauon jälkeen Ojangossa koeajamassa Janne Karstusen kiemurat. Ensimmäisellä rutistuksella väänsimme nollan sijoituksella 5/42 - 1,07 sekuntia sukkelampi sutaisu olisi palkittu sertillä - ja B-radalla kaksi rimaa roiskahti rumasti ja puomin kontakti saattoi oikeasti olla vitosen arvoinen viritys, mutta muuten suoritus oli kelpo. Perusteellisen suoraviivaisella hypärillä kartturia alkoi laiskottaa ratkaisevalla hetkellä, joten kiljukuula keksi napata yhden hypyn väärältä puolelta, mutta olin erityisen ilahtunut sen etenemisestä loppusuoralla, vaikka ohjausosapuoli oli messevästi myöhässä jonkin verran jäljessä.
B- ja C-erät tallentuivat myös videolle - kiitos Tiinalle kuvaamisesta!
TamSK:n kilpailut 29.12.2015
Vuoden viimeisenä virstanpylväänä tutustuimme TamSK:n uuteen halliin tiistain iltakarkeloissa, joissa ensimmäiseksi kipaistulla Minna Räsäsen hypärillä kireä kilpakuula livahti lapasesta tehden omavalintaista rataa turhia kyselemättä. Arvon agieläin on totisesti alkanut irrota! Huikea kisasyksy päätettiin kuitenkin Petteri Kermisen radalla jääääätävään nollavetoon, joka oli kokonaisuutena yksi parhaista suorituksistamme ja riitti kovassa seurassa sijoitukseen 6/36. Voihan vieteriotus!
Vain kympin takaakierto olisi voinut olla räväkämpi
(tai Joku olisi voinut ohjata sen tehokkaammin).
JAU:n lokakisoissa pääsimme pitkästä aikaa tositoimiin Ojangon koiraurheilukeskukseen, jonka kumirouhetta Olga on kiskonut kitusiinsa oksennusseuraamuksin pitävään pohjaan nahkakuulani on ottanut ensimmäisen kerran tuntumaa jo pentuna. Päivän kahdella ensimmäisellä radalla ratkaistuun kääpiöpinsereiden rotumestaruusmittelöön oli ilmoittautunut kiitettävät 22 kolmosluokan koirakkoa, ja etukäteislaskelmissani arvioin meidän pystyvän passelilla perussuorituksella ponnistamaan viiden parhaan joukkoon.
Salme Mujusen F-hypärin persoonallinen rataprofiili tarjosi sen koeajaneille makseille haasteita, mutta oli verrattain vaivaton mineille, jotka tehtailivat yhteensä vaatimattomat 31 nollatulosta. Alun putkirallin tehokkain toteutustapa vaati minulta ankaraa arvuuttelua särmää suunnittelua, mutta valitsemani variaatio todistautui toimivaksi, ja kepeiltä kenttää kiertäneelle radalle sinkoutunut spurttikuula kääntyi vauhtipätkän päätteeksi niin ärhäkästi, että törmäsi tukijalkaani antaen aiheesta asianmukaista palautetta. Vaikka oma tekemiseni tuntui kokonaisuudessaan kankealta, rallatteluradalla 4,53 m/s kipaisseen Olgan tulos oli 0/-16,63 sijoituksella 12/53, ja kääkkäkarkeloissa neiti asemoitui tässä vaiheessa kolmanneksi.
Anne Saviojan sujuvalla E-radalla liukkaan liitokuulan linjat olivat lennokkaita: vitosen jälkeen vellihousumaisen varmisteluvalssini korvasi priima persjättö, kepeille käkätin imeytyi itsenäisesti eikä kuudentoista kiepautus verottanut vauhtia. Puomin kontaktilla osuma oli turhan täpärä, mutta 4,26 m/s viilettänyt vinkuintiaani tuuttasi tuloksekseen 0/-7,52 suhteellisen sävähdyttävällä sijoituksella 5/51.
Luokan päätyttyä takaraivossani kutitteli ajatus seitinohuesta saumasta sunnuntain superyllätykseen, ja kun lopulta näin tulosluettelossa erään veikeän vieteriotuksen nimen perässä merkinnän SERT-A, saattoivat tarkkaavaisimmat havaita minun tanssahtavan pari tahtia sambaa. Lisäksi koko kääkkäköörin kukistaminen tällä radalla sinetöi Olganaattorille myös rotumestaruuden. Taivas varjele!
Kiitos kysymästä - en tiedä, miten tämä on mahdollista. Epäilen kuitenkin moisen onnenkantamoisen taidonnäytteen tukevan sitä, mitä olen kaikkialla kailottanut varovaisesti vihjaillut: Olga on paitsi rotuisekseen pätevä päristin, myös yleisesti ottaen potentiaalinen agilitypeto.
Palkintojenjakoseremonioiden jälkeen jumppatuokio jatkui vielä Saviojan D-radalla. Kolmosen ja nelosen väliin olisi kannattanut kikkailla japanilainen tai jokin muu mahtimuuvi, mutta pää puuduksissa halusin uskoa välistävedon voimaan, jonka tahdottoman toteutuksen kireävireinen kilpuritoverini tulkitsi taaksetyönnöksi ja nappasi nelosen väärältä puolelta. Harmillinen hutilointini teilasi täysin tehtävissä olleen triplanollan, joka toisaalta toteutuessaan olisi vakavasti vaarantanut lajin uskottavuuden.
Onneksi päivän uroteoista tallentui mahtavien muistojen lisäksi myös videomateriaalia. Keskimmäinen kirmaisu on jopa minusta kelvollista katsottavaa, mutta kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti erääseen pikanttiin pyöräytykseen, jonka kuvaustiimikin arvioi hienoksi.
Lokakuun 2014 lopussa kilpauransa aloittaneen hauskan hurvelini ensimmäinen aktiivivuosi on ollut pentuprojektin ja kesäisen hormonihuuruilun vuoksi kovin rikkonainen, joten tämän syksyn ainoa tavoite oli yhteistyön ja kisarutiinin vahvistaminen. Nämä bonuksena tulleet tulokset uhkaavat jo lipsahtaa liioittelun puolelle, ja kunhan vielä rohkaistun käyttämään käkättimen koko kapasiteettia, täytynee seuraavat tavoitteet tohtia asettaa hieman korkeammalle.
Edellisenä viikonloppuna jouduimme jättämään Janakkalan jumppatuokion väliin ohjaajan seljättäneen syyslentsun vuoksi, mutta Kirkkonummen kinkereihin mennessä toinen keuhkoistani oli jo alkanut toimia kartturointikuntoni oli taas kutakuinkin kohdallaan. Otimme tuntumaa Niinu Agility Sport -areenan keinonurmialustaan kolmella Anne Saviojan suunnittelemalla sutaisulla, jotka pakottivat meidät hetkittäin tukevasti epämukavuusalueelle.
A-radalle Arvon Intopiukee karkasi hävyttömästi, mutta huomasin jatkavani suoritusta päätin pitää pallopäälle paikallaan pysymisen periaatteista kertausharjoitukset ennen seuraavaa starttia. Keppien jälkeinen persjättö-taaksetyöntö-niisto-persjättö oli tavattoman toimiva, kuten myös viidelletoista sorvattu särmä saksalainen. Työnnettyäni sekunniksi suuntimat kadottaneen Olgan putkeen 19 unohduin haaveilemaan maailmanrauhasta jäin varmuuden vuoksi vartomaan kiljukuulaa takaisin päivänvaloon, joten loppusuoralla minulle tuli tarpeettoman kiire, mutta kokonaisuus tuntui hyvältä ja tiukoista kieputuksista huolimatta vauhdikkaalta. Luulinkin meidän kartuttaneen nollatiliämme, joten olin hitusen hämmästynyt kuultuani, että puomilta puuhapehvalle oli tuomittu väärä kyseenalainen vitonen - minusta osuma oli ollut selvä ja oli kuulemma näyttänyt siltä myös kentän laidalle. Tuloksena siis 5/-4,24 ja sijoitus 10.
Selvästi suoraviivaisemmalla B-radalla jätin Olgan starttiin astetta ankarammalla asenteella ja marssin kakkoselle ottamaan kiltisti odottaneen otuksen vastaan. Etukäteen epäilin välille 5-7 veivattavan saksalainen-taaksetyöntö-päällejuoksu-setin hidastavan hilluhiirtä huomattavasti, mutta minullepa tulikin vitosella kiire ehtiä pois sen tieltä, ja kutonen taipui yhtä tömäkästi - nyt kyllä WAU! Putkesta 10 kiihkeä käkätin keksi lähteä kaahaamaan selkäni takaa kohti A:ta, mutta sain sen käännettyä muurille, ja muutamaa mutkaa myöhemmin varmistin, että tuomarikin ehti nähdä pienten tassujen tepsutuksen puomin kontaktilla. Tykisti tuutannut touhukuula tekaisi tulokseksi 0/-6,46 sijoittuen kymmenenneksi 4,24 m/s etenemällä.
C-hypärille asiallisesti ampautunut Olga kolautti harmillisesti pituuden toista palikkaa, mutta kutoselle teimme sekä rytmitykseltään että linjoiltaan niiiiin sievän saksalaisen, että vieläkin hymyilyttää - se oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta valtava loikka koirakolle, jolle nämä esteen taakse suuntautuneet lähetykset ovat vaatineet varmistelua. Tästä ilahtuneena pinkaisin duunaamaan muurin jälkeen sokkarin, joka oli aavistuksen myöhässä ei ollut aivan niin sulava kuin olisin toivonut, mutta kompuroinnillani kyllästetty kääpiö vaihtoi silti siististi puolta ja katosi sitten putkeen 13 ottamaan vauhtia seuraavalle suoralle. Kuudelletoista saavuin arvioimaani aikaisemmin ja patsastelin siten pershe pystyssä suorin jaloin odottamassa putkesta sinkoutunutta spurttikuulaa, jota seisoskeleva ohjastaja edelleen hämmentää, mutta reippaalla rohkaisulla ja napakalla niistolla kohdasta selvittiin kiellotta, joten tulos oli lopulta 5/-3,61 ja sijoitus jälleen 10.
Olgalla oli kaikilla radoilla rrrautainen asenne ja tekemisessä uudenlaista potkua - jouduinhan tekemään yhteensä yhdeksän (9) murheenkryyniä taaksetyöntöä erilaisin variaatioin, mutta ne tuntuivat yhtä omaa suhmurointiani lukuun ottamatta lennokkaammilta kuin aikaisemmin - joten päivän vedoista jäi huippuhyvä fiilis, minkä myös yltiöiloiselle kilpuritoverilleni ilmaisin. Tätä lisää!
Kun tarinan aineksina ovat syyskuinen sunnuntai, Järvenpää, agility, kaksi perusrataa ja kaksi perussuoritusta, on hitokseen hankalaa tuottaa tekotaiteellista tuubaa rapsakkaa raporttia. Sopii kokeilla.
Oikeastaan vain päivän tulokset ovat mainitsemisen arvoisia. Ne olivat nimittäin nollia. Siis tuplanolla!
Henri Luomalan A-pätkän profiili virtasi vuolaana, mutta oli sikäli mielenkiintoinen, että pystyin ohjaamaan Olgaa koko matkan edestäpäin ilman erityistä kiirettä, minkä vuoksi olin hieman yllättynyt neidin 4,05 m/s etenemästä. Puolijuoksukontaktit näyttivät pikavilkaisulla asiallisilta ja liitokuulan linjat luistavilta, joten tuloksella 0/-6,20 se sijoittui sievästi seitsemänneksi.
Anne Saviojan B-hypärillä vain suoran putken jälkeisten pyöräytysten tehokkain toteutustapa molempiin suuntiin vaati arvontaa harkintaa, mutta muuten lähdin pää puuduksissa rauhallisin mielin kartturoimaan kiljukuulaa. Olga kurvaili kyseenalaistamani kiepautukset kitkatta, ja kävin varmuuden vuoksi saattamassa puuhapehvan pujottelupuuhiin, koska edellisellä kierroksella medeille ja makseille oli tullut kepeillä jonkin verran sisäänmenovirheitä vastaavanlaisesta kulmasta. Kokonaisuus oli ohjaajan katkokävelystä nykimisestä huolimatta siisti sutaisu, joka tuotti tulokseksi 0/-4,66 miniminille varsin kelvollisella 4,31 m/s etenemällä.
Voihan tuplakuula!
Vilmillä kuuluu hyvin kilpakuulan käyntiääni. Huitomisen perusteella esiflunssainen ohjaaja puolestaan yritti nousta lentoon välttyäkseen tukkoiselta tuntuneelta juoksemiselta.
