Kulmahammasta kolottaa

Olgalle tämän viikon tiistai oli jopa superyltiöällöpositiivisessa pentumittakaavassa P*ska Päivä: jo anteeksiantamaton päivällisen evääminen pahoitti puuperon mielen, mutta huumorinkukka kuihtui lopullisesti, kun mukava autoajelu ei päättynytkään agilitykentälle tai koirakavereiden luokse, vaan eläinlääkärin pihaan. Silppurin raastinosastossa nimittäin komeili yhteensä kahdeksan kulmahampaan aihiota, vaikka tarvittavan tuhon saisi aikaan puolta pienemmälläkin määrällä, joten harmillinen harvennusoperaatio oli välttämätön.

Olin jo toisen rokotuskerran yhteydessä neuvotellut vakioklinikallamme mahdollisesta hampaanpoistosta, mutta koska olen pihi köyhä, kiikutin pahaa-aavistamattoman pennun tapaamaan lääkäriä, jota sen kasvattaja oli suositellut hyvänä ja huokeana - jopa niin halpana, että suhtauduin saamaani hinta-arvioon hieman skeptisesti. Useimmilla vastaanotoilla omistajaa kehotetaan häipymään häiritsemästä kipaisemaan vaikka asioille mitättömimmänkin toimenpiteen aikana, joten olin suunnitellut viettäväni laatuaikaa shelttieni kanssa tohtorin nyppiessä liikahampit pois, mutta nyt minut varoittamatta värvättiin avustajan rooliin ja kannustettiin olemaan pyörtymättä.

Ja ettäkö naskali, jonka juuri on tuplasti pidempi kuin itse hammas, lähtisi käden käänteessä kevyesti nyppäisemällä? Juuei.

Menemättä tarkemmin brutaaleihin yksityiskohtiin voin mainita, että kulmureiden irrottaminen on varsin ronski temppu, jota seuratessani päättelin verrattain vikkelästi, että potilaasta puristaminen ei varsinaisesti vaadi katsekontaktia kohteeseen. Ikkunoista avautuneesta metsämaisemasta löytyikin tiirailtavaksi yllättävän paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Murjonnan maksimoimiseksi räpäräpän alajyrsimet eivät halunneet irrota sivistyneellä suostuttelulla, vaan vaativat tavanomaistakin väkivaltaisempaa lähestymistapaa. Ylimääräinen yläkalusto olisi todennäköisesti separoitunut vapaaehtoisestikin, mutta varmuuden vuoksi sekin sorvattiin sijoiltaan.

Kotiuduttuamme tuuppasin Olgan kahden fleecepeiton alle koisaamaan krapulansa pois, ja illalla vällyjen välistä ponnahtikin varsin pirteä puupi kärttämään missaamaansa murkinaa. Seuraavana aamuna neiti rouskutti puruluutaan perinteisellä perusteellisuudella, joten ilmeisesti leukaperät eivät olleet rusikoinnin jäljiltä järin kipeät.

Jaa niin, se toimenpiteen hinta, jonka houkuttelemana päädyin tällaisen veriteon silminnäkijäksi, oli todellakin edullinen. Mitätön. Suorastaan naurettava.