18.10.2015

Citybelgit ry:n kilpailut 4.10.2015 - Hurja boogie

Edellisenä viikonloppuna jouduimme jättämään Janakkalan jumppatuokion väliin ohjaajan seljättäneen syyslentsun vuoksi, mutta Kirkkonummen kinkereihin mennessä toinen keuhkoistani oli jo alkanut toimia kartturointikuntoni oli taas kutakuinkin kohdallaan. Otimme tuntumaa Niinu Agility Sport -areenan keinonurmialustaan kolmella Anne Saviojan suunnittelemalla sutaisulla, jotka pakottivat meidät hetkittäin tukevasti epämukavuusalueelle.



A-radalle Arvon Intopiukee karkasi hävyttömästi, mutta huomasin jatkavani suoritusta päätin pitää pallopäälle paikallaan pysymisen periaatteista kertausharjoitukset ennen seuraavaa starttia. Keppien jälkeinen persjättö-taaksetyöntö-niisto-persjättö oli tavattoman toimiva, kuten myös viidelletoista sorvattu särmä saksalainen. Työnnettyäni sekunniksi suuntimat kadottaneen Olgan putkeen 19 unohduin haaveilemaan maailmanrauhasta jäin varmuuden vuoksi vartomaan kiljukuulaa takaisin päivänvaloon, joten loppusuoralla minulle tuli tarpeettoman kiire, mutta kokonaisuus tuntui hyvältä ja tiukoista kieputuksista huolimatta vauhdikkaalta. Luulinkin meidän kartuttaneen nollatiliämme, joten olin hitusen hämmästynyt kuultuani, että puomilta puuhapehvalle oli tuomittu väärä kyseenalainen vitonen - minusta osuma oli ollut selvä ja oli kuulemma näyttänyt siltä myös kentän laidalle. Tuloksena siis 5/-4,24 ja sijoitus 10.



Selvästi suoraviivaisemmalla B-radalla jätin Olgan starttiin astetta ankarammalla asenteella ja marssin kakkoselle ottamaan kiltisti odottaneen otuksen vastaan. Etukäteen epäilin välille 5-7 veivattavan saksalainen-taaksetyöntö-päällejuoksu-setin hidastavan hilluhiirtä huomattavasti, mutta minullepa tulikin vitosella kiire ehtiä pois sen tieltä, ja kutonen taipui yhtä tömäkästi - nyt kyllä WAU! Putkesta 10 kiihkeä käkätin keksi lähteä kaahaamaan selkäni takaa kohti A:ta, mutta sain sen käännettyä muurille, ja muutamaa mutkaa myöhemmin varmistin, että tuomarikin ehti nähdä pienten tassujen tepsutuksen puomin kontaktilla. Tykisti tuutannut touhukuula tekaisi tulokseksi 0/-6,46 sijoittuen kymmenenneksi 4,24 m/s etenemällä.



C-hypärille asiallisesti ampautunut Olga kolautti harmillisesti pituuden toista palikkaa, mutta kutoselle teimme sekä rytmitykseltään että linjoiltaan niiiiin sievän saksalaisen, että vieläkin hymyilyttää - se oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta valtava loikka koirakolle, jolle nämä esteen taakse suuntautuneet lähetykset ovat vaatineet varmistelua. Tästä ilahtuneena pinkaisin duunaamaan muurin jälkeen sokkarin, joka oli aavistuksen myöhässä ei ollut aivan niin sulava kuin olisin toivonut, mutta kompuroinnillani kyllästetty kääpiö vaihtoi silti siististi puolta ja katosi sitten putkeen 13 ottamaan vauhtia seuraavalle suoralle. Kuudelletoista saavuin arvioimaani aikaisemmin ja patsastelin siten pershe pystyssä suorin jaloin odottamassa putkesta sinkoutunutta spurttikuulaa, jota seisoskeleva ohjastaja edelleen hämmentää, mutta reippaalla rohkaisulla ja napakalla niistolla kohdasta selvittiin kiellotta, joten tulos oli lopulta 5/-3,61 ja sijoitus jälleen 10.

Olgalla oli kaikilla radoilla rrrautainen asenne ja tekemisessä uudenlaista potkua - jouduinhan tekemään yhteensä yhdeksän (9) murheenkryyniä taaksetyöntöä erilaisin variaatioin, mutta ne tuntuivat yhtä omaa suhmurointiani lukuun ottamatta lennokkaammilta kuin aikaisemmin - joten päivän vedoista jäi huippuhyvä fiilis, minkä myös yltiöiloiselle kilpuritoverilleni ilmaisin. Tätä lisää!

29.9.2015

KAT:n kilpailut 20.9.2015 - Tuplakuula

Kun tarinan aineksina ovat syyskuinen sunnuntai, Järvenpää, agility, kaksi perusrataa ja kaksi perussuoritusta, on hitokseen hankalaa tuottaa tekotaiteellista tuubaa rapsakkaa raporttia. Sopii kokeilla.

Oikeastaan vain päivän tulokset ovat mainitsemisen arvoisia. Ne olivat nimittäin nollia. Siis tuplanolla!

Henri Luomalan A-pätkän profiili virtasi vuolaana, mutta oli sikäli mielenkiintoinen, että pystyin ohjaamaan Olgaa koko matkan edestäpäin ilman erityistä kiirettä, minkä vuoksi olin hieman yllättynyt neidin 4,05 m/s etenemästä. Puolijuoksukontaktit näyttivät pikavilkaisulla asiallisilta ja liitokuulan linjat luistavilta, joten tuloksella 0/-6,20 se sijoittui sievästi seitsemänneksi.

Anne Saviojan B-hypärillä vain suoran putken jälkeisten pyöräytysten tehokkain toteutustapa molempiin suuntiin vaati arvontaa harkintaa, mutta muuten lähdin pää puuduksissa rauhallisin mielin kartturoimaan kiljukuulaa. Olga kurvaili kyseenalaistamani kiepautukset kitkatta, ja kävin varmuuden vuoksi saattamassa puuhapehvan pujottelupuuhiin, koska edellisellä kierroksella medeille ja makseille oli tullut kepeillä jonkin verran sisäänmenovirheitä vastaavanlaisesta kulmasta. Kokonaisuus oli ohjaajan katkokävelystä nykimisestä huolimatta siisti sutaisu, joka tuotti tulokseksi 0/-4,66 miniminille varsin kelvollisella 4,31 m/s etenemällä.

Voihan tuplakuula!

 
Vilmillä kuuluu hyvin kilpakuulan käyntiääni. Huitomisen perusteella esiflunssainen ohjaaja puolestaan yritti nousta lentoon välttyäkseen tukkoiselta tuntuneelta juoksemiselta.

26.9.2015

RimAn kilpailut 9.9. ja 12.9.2015 - Työvoitolla yöhön

Viiden (!) näyttelytouhuissa hukatun vietetyn viikonlopun jälkeen palasin heti tilaisuuden tullen jännän äärelle osallistumalla Olgan kanssa RimAn ensimmäistä kertaa järjestettyyn perinteiseen Frodo Cupiin, jossa Jari Suomalainen kehitteli keskiviikkoillaksi mini 3 -luokalle kaksi agilityrataa.



Sylissäni edellisten koirakoiden edesottamuksia kuuluvasti kitisten kommentoinut ja samalla messeviin menofiiliksiin virittynyt Olga pysyi särmästi startissa, vaikkakin saaaaattoi lipsahtaa liikekannalle ennen kuin kutsuhuuto ehti kajahtaa kyseistä toimenpidettä varten auki loksautetusta leipälävestäni. Alkupätkän sujuvasti surffaillut ja pätevästi pujotellut puuhapehva näytti sekunnin tuhannesosan ajan kyseenalaistavan kutosen takaakierron tarpeellisuuden, mutta voimakkaasti niistäen kannustamanani hyppäsi sitten hihkaisten, minkä jälkeen onnistuin tupeloimaan itseni sen linjalle kadottamaan sen selkäni taakse. Onneksi kääpiöohjus ilmestyi kuitenkin varsin vikkelästi vasurini vietäväksi.

Olin edellisen viikon treeneissä Caloanderin Jennaa kontaktiasioissa konsultoituani päättänyt soutaa, huopaa, vedetään taas nuottaa sittenkin kokeilla kisoissa juoksarimaista vapautusta, joka toimikin nyt A:lla hyvin. Estevälillä 9-10 oma liikkeeni hyydyttyi häiritsevästi, mikä edelleen jarruttaa Olgaa kisavireessäkin liikaa - minun olisi arvatenkin kannattanut kirmata vieheenä järjetön lenkki kympin ympäri. Puomilta pysähtymättä vapautettu ja muurin jälkeen sähäkästi suuntimiaan säätänyt kääkkä kiipesi keinulle varovaisen varmasti, ja nollaradan avaimet olivat jo hyppysissäni, mutta sain lempata ne lepikkoon, kun putkesta linkoutunut liitokuula kaahasi pelastusyrityksestäni huolimatta renkaan ohi. Uusintatähtäyksellä Olga livahti rinkulan ja raamien välistä, joten aaaaavistuksenomaisesta epävarmuudesta huolimatta hyvältä tuntunut tuuttaus päättyi lopulta hyllytykseen.



Varsinkin kokonaisuudessaan hapokkaamman B-radan alkuosan epäilin tekevän elämästäni helvettiä olevan hivenen haastava: olin bongannut vastaavalla tavalla puomin alle viritetyn putken jo eräästä Jarin aikaisemmasta ratapiirroksesta, mutta eeeihän moista kombinaatiota missään tapauksessa kannattanut varmuuden vuoksi työstää vaihtelevasti lähettyvän koiran kanssa etukäteen. Rauhallisesta rytmitysyritelmästäni huolimatta Olga ei irronnut milliäkään neloselle, joten käytyäni tuuppaamassa sen tuubiin ehdin hengittää seuraavan kerran vasta keppien puolivälissä - sitä ennen räpiköin repimään kipaisin kalastamaan käkättimen keinulle, ja kieltämättä puolen sentin matkalla 90 astetta kääntyvä koira on tuollaisissa tilanteissa kohtuullisen kätevä.

Pujottelun jälkeen persjätöllä peesiin poimittu puupi sinkosi skarpisti ysiputkeen ja hituroi jälleen välillä 10-11, mutta innostui irtoamaan kahdelletoista antaen minulle hyvän etumatkan takasuoralle. Paenneen peräpeilini perään putkesta 14 porhaltanut pikakuula näytti olevan aikeissa pyyhältää puomin ohi, mutta viime hetken pakkoliikkeillä ohjastuksella sain sen korjaamaan kurssiaan, ja kun pahaa-aavistamaton pikkuotus ponnisti hypylle 17, spurttasin yhdeksälletoista viimeistelemään veivaustalkoot pikantilla pakkovalssilla. Kaiken punnertamisen jälkeen Olga ylitti viimeisen riman tuloksella 0/-2,70 sijoittuen kovassa seurassa kuudenneksi.

Ensimmäinen ajatukseni radan jälkeen oli, että olipa karmeeta, mutta kotvan verran asiaa analysoituani totesinkin, että olipa koleeta. Tässä lajissa ei onneksi jaeta tyylipisteitä, ja paniikinomainen painiminen tormakka taistelu palkittiin ensimmäisellä kisakirjaan kolmosluokasta piirustetulla merkinnällä!



Frodo Cup jatkui lauantaina, jolloin kaikille luokille tarjoiltiin hyppyrata. Tutustuin Seppo Savikon mestaroimaan mielenkiintoiseen menouraan kysymysmerkin muotoisena, koska muutamiin kurveihin tuntui olevan tarjolla useampikin kelvoton käytännöllinen ohjausratkaisu. Jälleen asiallisesti startannut Olga niistäytyi nohevasti kolmosella ja nauliutui vitosputkelta takaisin ohjaukseeni vilkaisemattakaan houkuttelevasti sijoitettua toista tunnelia. Kasille minun oli taivuttava tekemään töksähtävä taaksetyöntö, minkä jälkeen Olga oikaisi kyselemättä kohti seuraavaa putkenpätkää, jolloin pääsin lievästi leijeröiden ottamaan sen vastaan kympille. Matka jatkui kuin valssia vain kohti keppejä, joiden jälkeen vaihdoin somalla sokkarilla puolta, ja kun puuhis oli ponnistellut pussista läpi, alkoi uhkaavasti tuntua siltä, että tästähän selvittäisiin - ja selvittiinkin! Päheellä pössiksellä Olganaattori taiteili tyylikkäästi tuloksen 0/-1,12 ja sijoittui luokassaan neljänneksi.

Mainio miniotus!

Kartturille nämä onnistumiset olivat oiva muistutus siitä, että huolellisella ohjauksella kiihkeä kilpuritoverini taipuu työläämmilläkin temppuradoilla toivottuihin tuloksiin. Tältä pohjalta voimme nyt hyvällä fiiliksellä paneutua loppuvuoden agendaan eli kisakokemuksen ja yhdessä tekemisen rutiinin kartuttamiseen, mikä toivottavasti heijastuu suoritusvarmuuteen ja vauhtiin.

Positiivista:
  • hyvät startit ilman nykimistä, hiipimistä tai rimaroiskeita
  • varma ja vauhdikas pujottelu
  • tekemisen meininki

Perusparannuskohteet:
  • ohjaajan liikkeen liiallinen vaikutus koiran vauhtiin

8.9.2015

Kuvasia

Kesäkauden viimeisissä treeneissä Olga pääsi valokuvamalliksi! Hallin tunnelmavalaistus ja päätyovesta sisään paistanut ilta-aurinko loivat haasteelliset kuvausolosuhteet, mutta rouhean kaluston ja kärsivällisen kuvaajan avulla taltioitui mukavia muistoja.




Keskittynyt keppikuula.


Olen huomannut kääkkien kepitellessään usein suuntaavaan liike-energiansa yhtä paljon ylös- kuin eteenpäin, mikä ei ole turhan tehokasta, mutta Olgalla on varsin pätevä pujottelutekniikka.

Eh... iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn...?

Rukoilijasirkkakuula tuloo!

Varpaat kippurassa valoa kohti!

Rengaskuula.

3-on-2-toes-off - Olgan näkemys kelvollisesta kontaktista.
Kiitos Syrjäsen Artulle kivituhkassa konttaamisesta kuvista!

Iloisena uutisena vielä ilmoitettakoon, että saattaa olla käymäisillään niin, että Olgan vasta rapiat kaksi kuukautta kestänyt juoksu-valeraskaus-hormonitrippi päättyy mahdollisesti lähiviikkojen aikana! Neiti on jo alkanut olla vähemmän aivokuollut flegmaattinen ja enemmän oma eloisa itsensä.

28.8.2015

Häiriöissä haudutettu hupipuupi

Kun pieni pallopää alkaa kekkuloida kisatilanteissa, sille tarjoillaan sakinhivutusta tehotreeniä talon tapaan: starttisuhmurointia ja rimaroiskutusta on alettu häivyttää intensiivisillä häiriö- ja fokusharjoitteilla.

Koska kyseisiä ongelmia ei ole esiintynyt tavistreeneissä, talkoisiin tarvittiin riittävän reipashenkinen avustaja (kohteliaisuussyistä en mainitse Soilan nimeä), joka ei epäröinyt asettaa omaa mielenterveyttään kyseenalaiseksi käyttää kekseliäitä keinoja virittääkseen vieteriotuksen ylikierroksille, jolloin se alkoi varastaa kuin Juhantalo. Kun saatiin tuotettua toivottu tuhmuus, sitä voitiin alkaa korjata: lyhyesti todettakoon Olgan omaksuneen varsin vikkelästi, että vaikka starttipillillä vislattaisiin Porilaisten marssia, nenän edessä hypittäisiin heittelemässä namipussia tai vierestä spurtattaisiin kiljuen, on puuhapuupin parasta pysyä paikallaan, koska vain ja ainoastaan siitä saa palkkaaherkkuanannaa.

Neiti von Nahka-Gugelströmin ilmeet ovat kieltämättä olleet näkemisen arvoisia.

Ympärillään seikkailleeseen sirkukseen siedättynyt starttikuula malttoi harjoittelun edetessä odottaa lähtölupaa moitteettomasti, mutta ensimmäinen rima otti silti säännöllisen epäsäännöllisesti osumaa, minkä aiheuttajaksi osoittautui varastamisen sijaan vireeseen nähden kääntäen verrannollinen keskittymiskyky, kuten etukäteen epäilinkin. Jokaisesta pudotuksesta korkeutta nostettiin pykälän verran, mikä pakotti Olgan panostamaan ponnistuspuuhiin, ja lopulta 40-senttiset esteet ylittyivät esimerkillisesti ja itse asiassa myös erittäin hyvällä tekniikalla.

Sunnuntaina aloitetun tehorääkintreenin tuloksia piti päästä heti perjantaina testaamaan Lägin epiksissä. Lähtöselvityksen lisäksi halusin myös nähdä, miten tarkkailuluokkalainen vastaisi vaatimuksiini täsmällisistä pysäytyskontakteista, sillä treenatessa se osaa hienovaraisten huomautusten perusteella oikaista toimintaansa kiitettävästi. Mölliradalla oli kaikki kyseisessä eläinkokeessa tarvitut elementit:




Ensimmäisellä kierroksella kiihkeä kääkkä ponkaisi baanalle, kun avasin suuni, mutta uusinnassa se lähti nytkimisestään huolimatta liikenteeseen luvallisesti. Kummallinen kielto ekalla putkella ja yksi matkan varrella lentänyt rima olivat tässä testipatterissa sivuseikkoja: starttien asiallisuus oli kannustavaa, ja kontakteilla Olga reagoi ilahduttavasti läpijuoksuista saamaansa rakentavaan palautteeseen. Tällaiselle minikiitäjälle 2-on-2-off ei luonnollisestikaan ole ajankäytöllisesti kannattavin ratkaisu, mutta toistaiseksi pitäydymme siinä, koska jumppakuulan juoksarit lipsahtavat helposti loikkareiksi.

Jatkakaamme harjoituksia.

13.8.2015

Lägin kilpailut 2.8.2015 - Hormonihuurulasta kisamoodiin

Edellisen viikonlopun kyntöpuuhien kisakoettelemusten jälkeen en lähtenyt järin optimistisena Lägin kilpailuihin, eikä fiilistäni varsinaisesti piristänyt se, että toukokuisissa kotikarkeloissa oma ohjaukseni oli luokatonta rävellystä hieman hutalehtivaa. Tältä pohjalta mahtipontisena tavoitteenani oli saada Olga suorittamaan edes puolet esteistä, ja villeimmissä unelmissani tohdin toivoa yhdeltä radalta vallan tulosta.

Petteri Kermisen C-hyppyrata
Ensimmäisenä kirmaillun Petteri Kermisen C-hypärin lähdössä miniepelini pysyi kutakuinkin kiitettävästi, minkä toivoin olevan merkki siitä, ettei yleisöä ehkä sittenkään enää viihdytettäisi holtittomalla hutikaahailulla. Kuutosputkeen hihkuen hävinnyt kilpakuula tuntuikin olevan mukavasti mukana ohjauksessa, joten uskalsin muuttaa kasihypylle suunnittelemani varmisteluvalssin persjätöksi, minkä jälkeen matka jatkui juoheasti kohti seuraavaa putkea. Olgan etenemisinnosta huojentuneena unohdin lähettää sen pujottelemaan, ja kiireinen käkätin kipaisi harmillisesti toiseen keppiväliin, mutta vauhtiin päästyään siksakkasi hyvin. Olin kunnianhimoisesti kaavaillut tekeväni hypyn 16 jälkeen valssin ja veivaavani vieteripehvan pakkovalssilla viimeiseen putkeen, mutta koska piristävän pikamatkasuoran jälkeen ajatus ei enää tuntunut mahdolliselta kovin houkuttelevalta, vaihdoin poikkitaiteelliset pyörähdykset tavallisiin takaaleikkauksiin, jotka nielivät vauhdin, mutta toimivat muuten ookoosti. Maalissa tassua paiskasivat iloinen koira ja mahdollisesti vielä iloisempi ohjaaja: tuloksena 5/-1,30. Kulkihan se!

Pyrin Olgan kanssa välttämään sellaisia ohjauskuvioita, joissa oma liikkeeni lopahtaa, mutta Arto Laitisen B-radan alussa tekemäni taaksetyöntö-niisto-persjättö-ilmaveivi tuntui kohtuullisen sujuvalta. A:n alastulokontakti sen sijaan oli ruma roiskaisu - tällaiseen sikapossuiluun minun varmasti kannattaisi pontevasti puuttua, mutta ohuesti kilpailuhenkisenä en kykene ottamaan vapaaehtoista hylkyä, mitä arvatenkin joudun vielä jossain vaiheessa karvaasti katumaan. Ulvahtaen pujottelemaan painellutta puuhapuupia ei häirinnyt keppien jälkeen tekemäni helpohko persjättö, mutta puomilla(kaan) kanttini ei kestänyt vaatia Olgalta täsmällistä työskentelyä, vaan vapautin sen liian aikaisin. Eivaanvoipystyä, kele.

Puomin jälkeiselle hypylle keksin jostain käsittämättömästä syystä yrittää takaaleikkausta, josta käkätin kohteliaasti kieltäytyi. Keinun harjoittelu on jäänyt viime aikoina luvattoman vähäiseksi, mikä on alkanut aiheuttaa ongelmia kisatilanteissa: nytkin Olga loikkasi pois laudalta, mutta kiikkui uusintakierroksella hyvin, ja loppumatkan kruisailimme tyylipuhtaasti. Tuplatunaroinnin tulokseksi kirjattiin 10/4,03.

A-radalla startissa huomaamattani perseillyt pöhelö roiskaisi (taaaaasrgh!) päin ensimmäistä rimaa, teki hieman kelvollisemman A:n, kepitteli kiitettävästi, jarrutti puomilla lähestulkoon oikeaan kohtaan ja suoritti keinun valvovan mulkoiluni alla kikkailematta, mistä tuloksena turhauttava 5/-2,16. Vaikka Olga ei näilläkään kisaradoilla esittänyt aivan parasta osaamistaan, kokonaisuus tuntui pellekoulun päättötyön sijaan asialliselta agilitylta, ja huolellisemmalla ohjauksella nollatkin olisivat olleet täysin mahdollisia. Hieno hupipupetti!

Elävää kuvaa edesottamuksistamme:



Positiivista:
  • tekemisen meininki: hormonihörhö on poistunut keskuudestamme
  • kepit: ensimmäisen radan sisäänmenomokasta huolimatta Olga pujotteli pätevästi ja kesti kisavireessäkin persjätöt keppien jälkeen

Perusparannuskohteet:
  • startit: häijystä hiipimisestä on päästävä eroon
  • ensimmäisen riman kirous: ratkaisuehdotuksia otetaan vastaan!
  • kontaktit: rumat A:t, semirumat puomit ja epävarmat keinut

28.7.2015

RSKK:n kilpailut 26.7.2015 - Katastrofin ainekset

Oli kardinaalivirhe epäkelpo ajatus koeajaa kolmosluokka juuri juoksunsa lopettaneen neiti Hormonihuurun kanssa Hausjärven kisoissa - kentällä kurvaillut otus näytti ja kuulosti erehdyttävästi Olgalta, mutta edesottamusten perusteella kyseinen pikkuelikko näki esteet ensimmäistä kertaa. Vaikka Reetta Pirttikosken radoissa oli haasteensa, ne olivat silti täysin tehtävissä, mutta säälittävää sirkustamistamme leimasi kilpakuulan suurenmoinen epävarmuus: pallopään oli mahdotonta pysyä lähdöissä, se kaahasi useiden suoraan tarjolla olleiden hyppyjen ja yhden suoran (!) putken suun ohi (mutta lähettyi umpikulmasta putkiin poikkeuksellisen hyvin), loikki törkeästi A:lta ja otti kiellot keinuilta. Muutamia muotovirheitä mainitakseni.

Edes minä en ohjaa ihan noin päin persiettä huonosti. Enhän?

Ainoa moitteettomasti toiminut osio tässä tragikoomisessa hylkykokoelmassa oli pujottelu - siis se sama pulikkaviidakko, jossa Hänen Epäloogisuutensa tarvitsi keväällä parhaimmillakin kisaradoillaan tömäkkää tukea. Nyt kaiken muun kyseenalaistanut käkätin haki kepit hienosti täysin erilaisista kulmista ja suoritti ne vauhdikkaasti, itsenäisesti ja varmasti. Ettämitäettä?!?

Onneksi seuraava ilmoittautuminen on jo lähetetty. Tuokaa paperipussi.