Mutta kylvettää voi, kele.
Palatessani eilen
elannonhankintahommista kotiin minua ei tervehtinytkään Olgan säveltämä,
sovittama ja estoitta esittämä rytmikäs kompostikehikon rämpytys, vaan
sen sijaan Sagan ja Magnuksen seassa vastaan pomppelehti riemusta
repeämäisillään ollut nahkakuula. Ehdin jo kirota shelttien
ahneuksissaan änkeneen portin läpi kylppäriin puhaltamaan pentuparan
herkut, mutta tarkemmat tutkimukset osoittivat pahiksen vängänneen
tiensä vapauteen vallan korkeimman omatoimisesti. Iloinen
jälleennäkeminen muuttui astetta yksipuolisemmaksi huomattuani, että
nokkeluudestaan huumaantuneena
halvatun hitutötterö
ehtiväinen epeli oli sekoittanut sängyn ja sanomalehden
käyttötarkoitukset, käynyt ykkösellä yhdessä koirien pedeistä ja
pöhköyksissään pistänyt pitkäkseen luomusti lämmittämälleen alustalle -
punkan lisäksi myös pupsi tuoksahti uhkaavasti urealta.
Ollos huoleti, Olgaseni, tällä tempulla tuomitsit juuri itsellesi tehostettua tutkintavankeutta koko loppu
elämäksivuodeksi ja voitit lisäksi superyllätyssektorista kylpylälahjakortin, jonka tulet lunastamaan välittömästi. Onnittelut!
Pahaa-aavistamaton
puuhapuupi marssi häntä tötteröllä pesuosastolle, mutta aikoi
ensimmäisen vesipisaran kohdattuaan tehdä maailmanennätyksen sekä
katoamisnopeudessa että pakosyöksyn pituudessa. Liukkaasti liikekannalle
luiskahtamaisillaan olleen pissaliisan pesupuuhissa reaktioherkkyyteni
haastettiin hävittävähköön kaksintaistoon, josta kuitenkin selvisin
pirulaisen pillistä nappaamani pihtiotteen käsittämättömän kärsivällisyyteni ansiosta kunnialla.
Sheltin
puolitoistatuntiseen palttoonpuleeraussessioon verrattuna kääkän
kylvetys oli kikkailusta huolimatta kerrassaan kivuton kokemus:
rimpuiluineenkin kyseinen toimitus kesti kokonaiset neljä minuuttia.
Föönaamiseen kului aikaa osapuilleen saman verran, tosin tikkutukka
olisi kuivunut vieläkin hätäisemmin, ellei kohde olisi kymmenen sekunnin
välein saanut tähtäämistä vaikeuttavia riekkuhepuleita.
Puhdistautumisrituaalilla syntinsä sovittanut pentu onkin taas mukava ottaa sohvalle kainaloköllöttäjäksi.