HI-HA:n kilpailut 16.5.2015

Viikko sitten kävin Olgan kanssa seikkailemassa Asko Jokisen mielenkiintoisilla radoilla omalla kylällä järjestetyissä HI-HA:n karkeloissa. Kesäisehkö auringonpaiste vaihtui viileäksi vesisateeksi sopivasti juuri ennen kakkosluokkien alkua, minkä arvelin vaikuttavan lämpöhakuisen ohjukseni harrastelumotivaatioon, mutta mokoma irtosinkopa yritti startata sylistäni yhtaikaa edellisten koirakkojen kanssa ja seurasi kiukkuisesti kitisten niiden röyhkeää rallattelua Hänen Agicooliuttaan varten rakennetulla radalla, joten virettä ei varsinaisesti tarvinnut kiristellä.

A-rata, tulos 10 / -1,31, sij. 2.

A-radan alussa lensi jälleen yksi rima, mistä on alkanut uhkaavasti muodostua miniroiskuttajan tavaramerkki kiireisissä kilpailutilanteissa. Kuutosputken jälkeiseen elämään ehdin yllättävän hyvin mukaan ja kahdellatoista selvä kielto peittyi ohjaajan ulottuvan olemuksen taakse jäi tuomarilta huomaamatta - kerrassaan kummallista, ettei koirani porhaltanut putkeen, kun vedätin sitä tiukasti kohti takana häämöttänyttä hyppyä. Keinusta kisakuula kiskaisi epähuomiossa ensimmäisellä yrittämällä ohi, mutta kipaisi uusintatähtäyksellä kiikkulaudan päähän asti niin vilkkaasti, että väkinäinen valssini oli paitsi tarpeeton, myös pahasti myöhässä. Puhtaita suorituksia ei tullut, joten kymmenellä kahmimallamme virhepojolla pääsimme patsastelemaan palkintopallille.

B-rata, tulos HYL

Koska en B-radalla rimaraasuja suojellakseni uskaltanut mennä kutsumaan Olgaa keppien alkuun, rynnistimme niille rinnakkain, ja jouduin kirjaimellisesti tuuppaamaan hihkuneen hihhulini pujottelupuuhiin. Yksi keppiväli jäi nastan lautaan ladanneelta turbokuulalta harmillisesti kurvaamatta, enkä asiaa sekunnin sadasosan ajan pohdittuani ehtinyt katsonut tarpeelliseksi korjata virhettä vaan jatkoimme hyllyltä kaahausta kohti yleistä hämmennystä herättänyttä A-puomi-A -kombinaatiota, jolla esittelimme kohtuullisen hallittuja kontakteja. Loppumatka oli riemukasta rallausta: Olganaattori luki rataa, irtosi ilahduttavasti etenkin hypyille 11 ja 14, ja yhteinen tekeminen tuntui taas mainiolta!

Nyt pidämme lyhyen kisatauon, jonka vietämme perusasioiden äärellä puuhastellen. Lisäksi osallistumme kesän aikana Lägin liikkuvuuskurssille, jolla ohjaajalta otetaan luulot pois ohjaaja opetetaan laittamaan tehokkaammin tohvelia toisen eteen. Koipireisieni armonanomus käsitellään aikanaan EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa.

Harjavalta rn 10.5.2015 - Missikuulailua

Kolmen kuukauden ikäisten minikuulien emä on jo palautunut missinmittoihin - tässä vaiheessa shelttinarttu näyttäisi turbiinin läpi takaperin vetäistyltä karvalakilta, jonka yli joku on epähuomiossa huristellut moottorikelkalla vielä hieman kulahtaneelta - joten Olgakin pääsi parrasvaloihin Harjavallan ryhmänäyttelyssä, josta perinteisesti olen kesän kiertueen aloittanut. Puuhapehva esiintyi Lauran handleroimana tsekkiläistyneelle Iuza Beradzelle varsin asiallisesti sijoittuen avoimessa luokassa kolmanneksi SA:n kera.

Nice head. Good neck. Little bit long loin. Good angulations. Well balanced movement.
AVO ERI 3 SA

Olgan mielestä nuo olivat vähän tylsät pirskeet, kun kehässä ei ollut mitään esteeksi luokiteltavaa, mutta onneksi nakkitarjoilu sentään oli kunnossa!

Lägin kilpailut 3.5.2015 - Tahmeeta touhua

Kisapäivältä ei kannattane odottaa suurenmoisia suorituksia, jos ohjaaja jo pelipaikalle saavuttuaan haahuilee ympäriinsä tietämättä, minne on menossa ja mitä perillä mahdollisesti puuhaamassa. Agiajatukseni tasosta kertonee jotakin se, että kentällä jopa jalkani liikkuivat sitä vikkelämmin.

Ensimmäisestä C-hypäristä ja viimeisestä A-radasta ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa: kun kartturi ajelee sotavaloilla, alkaa koiraakin epäilyttää etenemisen mielekkyys, joten keräilemäämme kattavahkoon mokakokoelmaan kuuluivat keppi- ja kontaktivirheet, kiellot ja lentänyt rima. Hutiloitujen hylkyjen väliin lipsahti kuitenkin yksi lohdutus-LUVA, jonka tuhertaminen ei videolla näytä aivan yhtä tuskalliselta kuin sen duunaaminen tuntui.

LUVAa pukkaa.

Positiivista:

• varmat startit: kiitokuula kyykisteli ja nyki, vaan ei karannut
• hauskoja yksittäisiä hetkiä, kuten B-radalla puomin jälkeen yhteistuumin muutettu ohjaussuunnitelma
• vauhti silloin, kun suuntimat olivat selvillä

Perusparannuskohteet:

• yleinen ja yhteinen epävarmuus
• ohjauksen löperyys: toimivia harjoitusrutiineja olisi ollut hyvä edes yrittää toteuttaa myös kisatilanteessa
• viimeisen radan kontaktit: ei minkäänlaista rotia

E-HKK:n kilpailut 25.4.2015 - Takaisin tositoimiin

Alkuperäisestä sotasuunnitelmasta poiketen ilmoitinkin Olgan kotikinkereiden sijaan jo Huitsin Nevadassa Parolan koulun urheilukentällä järjestettyihin E-HKK:n kisoihin. Viimeistelytreenit enteilivät katastrofia jännittäviä hetkiä, kun arvon agikuula yleisen nihkeilyn lisäksi keksi kehittää upouuden A-ongelman jääden esteen harjalle keikkumaan, hipsutteli sitten kontaktirajan tuntumaan ja loikkasi siitä näyttävästi kohti ääretöntä ja sen yli. Useamman kerran.

Vähempikin olisi riittänyt kohottamaan verenpaineeni ennätyslukemiin.

Olemme viime viikkoina harjoitelleet niin karmeita kieputuksia ja tuskaisia tuuttauksia, että Anne Saviojan tuomaroima koiran hallintaa vaatinut A-rata vaikutti ansoistaan huolimatta veikeältä veivaukselta. Koska Olga ei ollut aikaisemmin kisannut ulkona, arvuuttelin tuulen suunnan kentän reunoilla seisoskelleen yleisön mahdollista vaikutusta sen keskittymiskykyyn, mutta minikilpurinipa alkoi heti startista spurttattuaan jäpättää, mikä yleisesti ottaen tarkoittaa kätevän kireää virettä, jolloin kartturin puolestaan on suotavaa olla hereillä. Vaikka puuhapehvan pujottelu oli harjoitusvetoihin verrattuna häiritsevän hidasta, eteneminen oli muuten ilahduttavan iloista ja vielä viimeisessä putkessakin kaikui kinttujaan kovempaan kiitoon käskyttäneen kääkän ih-ih-ih-ih-ih, joten maalissa juhlimme puhdasta suoritusta ja uutuuttaan kiiltelevää kakkosluokkalaista.

Olga varmisti itselleen tuollaisen hienon härpäkkeen kipaisemalla
luokkansa ainoan nollan. Tulos 0 / -8,80, sij. 1., SERT -> 2. lk

Palkintojenjaossa tuomarikin tuuletti käkättimen menestystä ja varmisti, että jäisimme koeajamaan kakkosluokan. Ehdottomasti!

B-radalle Olga ryntäsi räkä poskella rysäyttäen heti ensimmäisen riman alas - jätin sen oletettavasti odottamaan liian kauas, eikä täyteen laukkaan ehtinyt epeli enää huomannutkaan osuttaa askeleitaan optimaaliseen ponnistuskohtaan. Kepeillä olin taas mukatukevinani sen pujottelua, mikä todennäköisesti lähinnä häiritsi itsenäisempää työskentelyä opiskellutta otusta, mutta kokonaisuudessaan kurvailumme oli sujuvaa ja sporttikuula luki rataa hienosti. Vauhdin hurmassaan Studio Kääkkähuvi esitti myös täydellisen juoksu-A:n, jollaista ei ainakaan toistaiseksi pitäisi olla ohjelmistossamme. Hmpfmokomaa.

Perfektionistin päiväuni eli tuplanolla oli pahuksen lähellä, mutta yhteistyömme tuntui paremmalta kuin aikaisempina kisapäivinä, mistä valitettavasti ei ole elävää kuvaa todistusaineistoksi. Tällaisen paluuesityksen pohjalta on joka tapauksessa hyvä alkaa suunnitella kesän karkelokalenteria.

Positiivista:

• varmat startit
• kiemuraisemman B-radan lukeminen
• vire ja tekemisen riemu
• tasapainoinen ja hallittu kokonaisuus ilman ohjausteknistä onnahtelua

Perusparannuskohteet:

• tauon aikana palannut kisakepittelyn epävarmuus, jota ensimmäisellä radalla tuin ja toisella ruokin

Treeniturinaa tasarahalla

Olemme Olgan kotiutumisen jälkeen ahkeroineet hallilla ohjaajan kunnon äärirajoilla niin reippaasti, että koipeni ovat muuttuneet pysyvästi jauhelihaksi yhteisen tekemisen sävel on alkanut taas kaikua komeana korvissani.

Viikolla 13 hikoilin Caloanderin Jennan treeneissä Sagan kanssa, koska en vielä halunnut ottaa Olgaa intensiiviseen rutistukseen. Vuoromme jälkeen nappasin nahkakuulan viereiselle kentälle, jolle joku stalkkeri intomieli oli rakentanut täsmälleen saman radan, joten en voinut vastustaa kiusausta koeajaa sitä myös kääkkätyylillä. Veikeä veivaus näytti osimoilleen tältä:

Alkupätkän jippona oli mennä keppien taakse kutsumaan koiraa ja kauko-ohjata se ensimmäiset kolme hyppyä, mikä vaati tarkkaa ajoitusta ja rytmitystä, mutta onnistuessaan toimi tavattoman tyylikkäästi. Epäilin, ettei vasta aivonsa agilitynarikasta ottanut vieteriotus malttaisi jäädä odottamaan minua 20 metrin päähän eikä kylmiltään lukisi täydellisen uudenlaista ohjaustapaa, mutta olin rankasti väärässä: kiltisti kutsusta radalle karauttanut hilluhiiri hoksasi heti humpan juonen. Pienesti pätevä puuhapehva!

Osallistuessaan viikolla 14 ensimmäisen kerran ryhmätreeneihimme Olga otti huomattavan paljon häiriötä itselleen vieraasta kouluttajasta ja eteni yllättävän epävarmasti, mitä minun haparoinut harhailuni alavireinen ohjaukseni ei varsinaisesti auttanut. Keskittymisvaikeuksista huolimatta kontaktit toimivat kiitettävästi.

Torstaina minikiituri pääsi irrottelemaan Jennan valmennuksessa radalla, joka oli kuulemma kaikista hänen suunnittelemistaan pyörityksistä fyysisin:

Maitohappojen valmistusohje.

Edellisen päivän hermostuneisuus oli haihtunut huspois, ja Olga jäi koleesti starttiin odottamaan, kun könysin kakkosputken taakse kutsumaan sitä. Lennokkaan alun jälkeen pikkuotuksen tuuppaaminen ysiputkeen vaati ohjaajalta voimakasta vastakkaisen käden käyttöä ja malttia, mitä jouduimme hetkisen hiomaan. En tohtinut edes yrittää heittää edelleen hieman nihkeästi irronnutta pupettia hypylle 13, joten pidin itseni liikekannalla tekemällä sen jälkeen persjätön, jota seurasi tuhoon tuomittu tervehenkinen kilpakipaisu kepeille. Ehkä ehdin, ehkä en.

Viime viikon ryhmätreeneihin hupaisa harrastustoverini tepasteli jo varsin topakasti ja zoomaili vuoroaan odottaessaan kenttää minulle kiirettä ennakoineella ilmeellä. Riemukseni radalla oli kolme (3) suoraa putkea, jotka kaahattiin kahteen kertaan, mutta onneksi Olga irtosi niihin perkeleen putkiloihin tykitystuubeihin vaivattomasti, joten tekaisin joutessani jopa pakkovalssin yhden sellaisen jälkeen. Rupeaman suurin ilonaihe oli kuitenkin käkättimen kepittely, jota edes tiukka takaaleikkaukseni ei häirinnyt.

Seuraavana päivänä oli jälleen vuorossa jumppatuokio Jennan johdolla, eivätkä minun kinttuparkani todellakaan ehtineet palautua tätä koitosta varten:

Talon erikoisena tarjoillaan huolellisesti hapotettua ohjaajaa tuskanhien kera.

Kepeille vienti osoittautui pelättyä odotettua helpommaksi, mutta haasteena oli tehdä niiden jälkeen ei voi osata -kategoriaan luokittelemani päällejuoksu, jollaista en muistaakseni itsekään ollut koskaan kokeillut. Olgan mielestä ensin karkuun kirmannut ja sitten yllättäen vastaan kääntynyt kartturi oli kuitenkin ihan normisettiä, eikä se edes harkinnut keskeyttävänsä rytmikästä rymistelyään moisen vuoksi. Okei. Mitensevoiosata?!?

Pakkovalssi on Olgan estettä nuolevilla linjoilla varsin näppärä ja nopea manööveri ja se todettiin nytkin hypyillä 10, 15 ja 18 taaksetyöntöä toimivammaksi ratkaisuksi. Välin 16-17 olin etukäteen arvioinut mahdottomaksi mielenkiintoiseksi, mutta tomera tehopakkaus irtosi jälleen ensimmäiseen putkeen niin hienosti, että sen pyöräyttäminen seuraavaan sylinteriin hoitui huolellisella haltuunotolla ja kunnollisella keilauksella. Kokonaisuus tuntui ja ilmeisesti näyttikin kohtuullisen kelvolliselta, koska Jenna toivotti meille pikaista paluuta kisaradoille.

Tämän viikon ryhmätreeneissä kokeilimme veikeällä vauhtiradalla useita vaihtoehtoisia ohjauskuvioita, ja se perskutan persjättö osoittautui olevan edelleen Olgan bravuuri - vielä tällä vuosikymmenellä tänä vuonna minun saatetaan siis nähdä tekevän sellainen myös tositilanteessa. Olin saanut Sagallekin paikan kyseisestä harjoitussessiosta, ja vertailukelpoisessa tilanteessa tuli täten todistetuksi, että täysillä tuuttaava turbokuula on jo nopeampi kuin liukkaasti liikkuva mummokoira. Läähpuuh.

Omatoimisetkin opetustuokiot ovat tarjonneet niin paljon ilahduttavia onnistumisia, että perusteellisesti painostettuna kevyesti kannustettuna ilmoitin Olgan taas kisakarkeloihin. Pelkkä ajatuskin saa pötsini sisällön pyrkimään eteen ja ylös.

Aikuinen nainen mä ooooon

Tämä halittava hupipupetti, lystiahdettu leluaddikti ja armoton agimaanikko täytti tänään jo kaksi vuotta! Odotan havaitsevani huomattavia aikuistumisen merkkejä hetkenä minä hyvänsä.

Agitilannekatsaus

Loputon agilityjargon julistetaan täten jatkuvaksi! Aihealueesta ahdistuvien kannattaa lopettaa lukeminen välittömästi ja poistua sivulta kulkematta Lisää suosikkeihin -valikon kautta.

Olen kuullut mammalomailun yleisesti ottaen tekevän alikiitoa harrastaville nartuille eetvarttia, mutta Olga oli ennen taukoa treenannut tavoitteellisesti vain kolmisen (joskin intensiivistä) kuukautta, joten epäilin joutuvani vääntämään arvon agikuulalle rautalankamalleja erityisesti kepeistä ja kontakteista. Jokseenkin jännittyneissä fiiliksissä vein sen muistelemaan lajin hienouksia.

Hinattuaan minut pihalta halliin Olga alkoi tutkia, mitä kulinaarisia aarteita kivituhkabuffettiin oli kuluneiden kuukausien aikana katettu. Pieni ahmatti oli kuitenkin valmis tositoimiin heti, kun oli kietaissut kitusiinsa kaikki hiekkaiset herkkupalat tärinältäni tohdin sille moista kainosti ehdottaa, ja perusohjauskuviot taipuivatkin ohjaajan myöhästelystä luovasta tauosta huolimatta varsin sujuvasti. Irtoaminen tuntui rennoista ranneliikkeistä sinkoilevaan Saippuapala-Sagaan verrattuna tahmealta, mutta tuota miniohjusta täytyykin muistaa kartturoida liioitellulla kokovartalo-ohjauksella, ja vaikka neidin kontaktit ei ennen paussiakaan olleet erityisen edustuskelpoisia, ne olivat pysyneet hämmästyttävän hyvin kuosissaan: A:ssa on olevinaan jo jonkinlaista ryhtiä, puomi on vaihtelevan valuva ja keinu toisinaan turhankin huoleton.

Etukäteen olin eniten huolissani kepittelyrutiinin mahdollisesti kokeman turhauttavan takapakin aiheuttaman korjaustoimenpidetarpeen laajuudesta, mikä näytti ensimmäisen koeponnistuksen perusteella olleen aiheellista: Olga haki kepeille oikein sisään, mutta syöksyi niistä suorin vartaloin läpi kohti horisontissa houkutellutta A:ta. Pffffftkeletanaeieieigrrrrraaargh!

Eli uudestaan kartan ja kompassin kanssa. Opastettuani ylivireisen vieteriotuksen keppiviidakon läpi tassusta pitäen sen päässä syttyi Suuri Ajatus, mikä ilmeni seuraavalla kierroksella jäätävänä pujottelutekniikkana ja -nopeutena, jotka toistuivat toistosta toitoitoiseen. Jonkin Olgan muistilokeron syvyyksistä varoittamatta esille pulpahtaneet taidot saivat aikaan villillä kiljahtelulla säestetyn voitontanssin hillittyä hihkuntaa - emme sittenkään kyntäisi koko kevättä alkeita opiskellen.

Tilanne näyttääkin vallan valoisalta: hulvaton harrastusötökkäni on palautunut tuskaisesta tiineydestä ja omistautuneesta äitiydestä hienosti ja innostus estetaiteiluun on ennallaan. Uskaltanen siis asettaa tavoitteeksi kotikisat toukokuun alussa, viidessä viikossa meidän pitäisi mainiosti ehtiä virittäytyä starttikuntoon. Hui kauhistus!