Kun kesällä bongasin Facebookin ihmemaasta ilmoituksen Min Pin Team ry:n järjestämästä Sanna ja Harri Kataisen agilitykoulutuksesta, olin heti änkemässä Olgan kanssa mukaan: halusin koeajaa käkättimeni Vuokkoset Areenalla, jolla oletettavasti ensi talvenakin jokusen kerran kilpailemme, ja lisäksi ensisijaisesti kääpiöpinsereille suunnatussa sessiossa toivoin pääseväni vertailemaan rotutovereiden suorituksia radalla. Kääkkiä oli kuitenkin ilmoittautunut mukaan leikkiin valitettavan vähän, joten Harrin iltapäivän viiden koiran ryhmässä niitä oli vain kaksi ja Sannalla yksi enemmän.
Ojangossa meitä odotti eilen tällainen kiitorata, joka ensinäkemältä aiheutti spontaanin paniikkinaurukohtauksen vaikutti hieman hapokkaalta vasta kisavalmiuteen viritettävälle nuorelle koiralle ja sen umpitumpelolle ohjaajalle:
Vapaasti ulkomuistista tuherrettu ratapiirros.
Päivän teemana oli ohjaajan sijoittuminen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan oikeassa asennossa ja oikealla nopeudella. Metka rata keskittyi näpertelyn sijaan vauhtiin ja vaati inhoamiani persjättöjä ja jännittäviä päällejuoksuja, eikä kumpikaan edellä mainituista ohjausmanöövereistä ole Olgalle vielä turhan tuttu. Tulta päin siis.
Ensimmäisellä yrittämällä sekosin askeleissani vasta selviydyttyämme tykitettyämme esteelle 14, jolloin minua alkoi holtittomasti riemastuttaa se, että Olga oli takaaleikkautunut tyylipuhtaasti hypylle 10 ja että olin onnistunut välissä 12-13 taiteilemaan japanilaisen ohjauksen, jollaista en ollut aikaisemmin nähnyt edes elokuvissa enkä uskonut koirani vielä olevan sen tason grafologi, että se osaisi lukea epämääräistä huitomistani. Ilmeisesti ainakin ohjaajan näkövinkkelistä urheiluhenkinen etenemisnäyte oli kohtalaisen onnistunut, kun kouluttajamme kertoi menneensä kananlihalle aloittelijoiden esityksestä.
Matka jatkui: ennen putkea 17 jouduin veivaamaan persjätön, jollaista en ikinäkoskaanmilloinkaan vapaaehtoisesti tee, enkä siksi varsinaisesti ole mokomaa Olgalle opettanut, joten onnistumisen odotusarvo ei ollut kovin korkeassa kurssissa, mikä ei kuitenkaan touhusta tohkeentunutta nahkakuulaa häirinnyt, vaan se kirmasi putkeen kuin Katainen Brysseliin. Esteille 18 ja 20 piti kikkailla koko silmä-käsi-jalka -koordinaatiokapasiteettini vaatineet päällejuoksu-persjättö -setit, joita olimme onneksi kesällä sentään pari kertaa harjoitelleet. Joutuessani kiirehtimään pois koirani tieltä ohjaukseni hajosi toivotaan, toivotaan -tyyliseksi roiskimiseksi, mutta Olga suoritti kiemurat tarkempia ohjeita kyselemättä.
Ilmeisesti Saga ja Magnus ovat ystävällisesti kertoneet kämppikselleen, ettei minun epätoivoiseen räpiköintiini kannata kiinnittää liikaa huomiota.
Tauon jälkeen paneuduimme intensiivisiin keppitreeneihin, joiden totutusta poikenneet metodit osoittautuivat varsin tehokkaiksi, ja Olga pujotteli lopulta itsenäisemmin kuin koskaan aikaisemmin hallissa. Viimeisenä rupeamana konttasimme kipaisimme vielä radan esteelle 23 asti, ja vaikka sekä kääpiön että sen ohjaajan ote alkoi jo hieman herpaantua, kinkkisimmistä kohdista suoriuduimme jälleen puhtaasti ja hilpeä harrastustoverini intoutui ensimmäisen kerran vauhdista hurmaantuneena jopa räpättämään minulle juostessaan.
Seurattuani iltapäivän aikana hieman myös muiden kääkkien edesottamuksia rohkenen väittää, että neiti Naurunaiheella on rotuisekseen noteerattavan nopea ja mainiosti motivoitunut. Tiivistettynä:
wau!
Kesäisten rientojen muututtua muistoiksi huomasin, etten ole ikuisuuteen hetkeen muistanut retostella neiti von Nahka-Gugelströmin kuulumisia. Epäilen, ettei kvartaaleittain päivitettävä blogi varsinaisesti ole nykyajan somesirkuksessa hittituote, joten yritän jälleen kerran kehittää itselleni selkärangan ja näperrellä näppäimistön kimpussa hieman useammin. Aiheista ei ainakaan pitäisi olla pulaa.
Tässä ensiavuksi kääkän kesä kuvin ja videoin.
Alkukesästä Olga teki kasvattajansa kanssa kaksi täsmäiskua Baltiaan: toukokuussa neiti hurmasi venäläiset Lessi Tchistiakovan ja Kirill Barbosovin Latviassa ja kesäkuussa se nappasi junnusertit norjalaisilta Wenche Eikesethilta ja Antonio Di Lorenzolta Liettuassa, minkä jälkeen näyttelykuulaa on tituleerattu LT & LV JMVA:ksi.
ROP-juniori, Laura ja tuomarisetä Di Lorenzo
Käkättimen keskeisin kesäteema on kuitenkin ollut agility, ja heinäkuun alussa kepittely näytti tältä:
Suosittelen kiinnittämään huomiota erityisesti keppikuulan häntään, joka indikoi oivallisesti otuksen mielipidettä tästä touhusta.
Heinäkuussa vietimme vuosittaista palkallista löhöilykautta, joten tässä yleisön pyynnöstä innokkaan auringonpalvojan lomavarvaskuva:
Yksittäisten este- ja ohjauskuvioharjoitusten lisäksi muistin rohkenin lopulta kokeilla Olgan kanssa myös helppoa radantynkää. Minulle saattaa tulla vielä kiire pysyä agikuulan kyydissä mukana:
Ensimmäisten ratatreeniensä jälkeen Olgan piti tietenkin (!) päästä kilpailemaan... Lägin epiksissä heinäkuun puolivälissä sekä koiraa että kartturia jännitti niin, että jälkimmäinen kohelsi ohjauksessaan, mihin ensiksi mainittu vastasi ottamalla ekalta putkelta kiellon, mutta uusintakierros menikin sitten jo kirjaimellisesti putkeen. Kisakuula on aika verraton epeli!
Jumalaisen helteisenä kesänä jopa lämpöhakuisesta nahkaohjuksesta kehittyi vesiohjus, joka polskutteli elämäntyylilleen uskollisesti hurrrjaa vauhtia ja häntä heiluen:
Tokihan Olga on touhunnut muitakin olgamaisia juttuja, joita verenpaineeni ei ole sallinut ikuistaa kuvatallenteiksi. Erään elokuisen näyttelyreissun ajaksi kotiin julmasti Sagan kanssa hyljätty puuhakuula oli viettänyt siivouspäivää: palatessani sen oma peti ja kylppärin matto oli tomutettu huolellisesti ja lattiakaivon päälle kertyneet karvat oli nypitty odottamaan imurointia. Vihjeestä viisastuneena päätin seuraavana päivänä valmistaa ylikypsää kääkkää Lehtomäen tapaan:
klo 8.15 herätys, ruokailu ja ulkoilu
klo 8.45-10.20 vapaamuotoista puuhastelua lelujen parissa
klo 10.40-11.30 agilityaiheisia harjoituksia Lempolan kentällä
klo 11.40-13.30 aktiivista agikisaturismia Lägin hallissa
klo 14.05-15.00 vapaata, mutta pakollista seurustelua päiväkahvien merkeissä
klo 15.05-15.45 lenkkeilyä sisältäen kiihdytyskilpailut Sagan kanssa
klo 16.00 ruokailu
klo 16.01 ylikypsä kääkkä on valmista nautittavaksi hyvän punaviinin kera
klo 19.42 huomaan arvioineeni kypsennysajan alakanttiin, joten jälkkäriksi tarjoillaan iltariekkua Olgan tapaa
Lisäksi wc-paperi on lähes vuoden tauon jälkeen alkanut taas purkautua itsestään rullalta. Asiasta kuultuna syytetty pahiskuula kiistää tietävänsä asiasta mitään.
Tällä hetkellä meillä on käynnissä suhteellisuudentajuton kunnianhimokas Olga kisakuntoon -projekti. Vaikka olen empiiristen tutkimusteni perusteella havainnut, että taito on agilityssä vallan yliarvostettua, kun tuurillakin voi saada kerrassaan kiitettäviä tuloksia, olen kuitenkin päättänyt koeluontoisesti panostaa treenaamiseen: ahkeran omatoimikikkailun lisäksi hupsu harrastuskuula tutustuu lajin salaisuuksiin neljä kertaa Jenna Caloanderin opastuksella ja kerran Harri Kataisen valvonnassa. Debyyttikisatavoitekin on jo asetettu, joten toivottavasti tuulen suunta, tähtien asento tahi helvetillinen hormonimyrsky juoksuaika eivät sotke Suuria Suunnitelmia.
Olgan pääsiäisen vietto alkoi riemukkaasti, kun perjantaina kävimme ensivisiitillä uuteen asuntoon muuttaneen ystäväni luona, ja kyllähän nahkakuulaa niimpal kauhiast jännitti vieras miljöö: se oli ehtinyt ratsata kaikki nurkat, retuuttaa yhtä pehmonallea ja kaivaa jostakin liki itsensä kokoisen puruluun ennen kuin sain kengät pois jaloistani. Omasta viihtyvyydestään perusteellisesti huolehtineesta hurvelista ei aktiivisen kyläilysession jälkeen enää illalla kotona liiemmin tehty näköhavaintoja.
Lauantaina neiti von Nahka-Gugelströmin maailma keikahti kallelleen, kun ilman ennakkovaroitusta ja varsinkaan lupaa kysymättä tohdin tuoda Turun reissultani tuliaisena toimeliaan 7-viikkoisen shelttilapsen: Olga ei ole voinut käsittää, miten tuollainen pystytukkainen piiperö kehtaa leikkiä Hänen Puuhakkuutensa leluilla, nukkua Hänen Mukavuudenhaluisuutensa pedissä, marssia muina pentuina suorin jaloin Hänen Nahkacooliutensa vatsan alta ja olla olemassa varastaa huomion Hänen Halipuupiudeltaan! Ja kun kärttyyntynyt käkätin räkä roiskuen varsin selkeästi artikuloiden ilmoitti haluavansa olla boksissaan rauhassa, määrätietoinen Madde Magnuksentytär tuumasi tulevansa kuitenkin käymään ja kömpi kavahtamatta kiukuttelijan viereen. Rrröyhkeää! Hävytöntä! Kerrassaan arroganttia!
Sagalle tämä ihan(an) kamala kevätpörriäinen on ollut yllättävän yhdentekevä tuttavuus, mutta jotakin erityistä Maddessa on oltava, koska monsieur Magnus, joka ei ikinäkoskaanmilloinkaan halua olla missään tekemisissä tällaisten alamittaisten ällötysten kanssa, on jo muutaman kerran oma-aloitteisesti haastanut perillisensä hippasille. Toivottavasti Olgakin oivaltaa pennun tarjoamat viihde- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet ennen kuin sen ruskeat sukat muuttuvat lopullisesti mustiksi.
Vaihdetaan kuvassa oikealla kököttävä kaksi kiloa riesaa kahteen kiloon mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. T: Olga
Olga von Nahka-Gugelström, nahkakuula, puuhapuupi, räpäräpä, vieteriotus, neiti Naurunaihe, riemupeppu, Pooby-Doo - rakas raggari viettää tänään yksivuotissyntymäpäiväänsä! Koko yli 22-vuotisen koiranomistajuuteni aikana en ole aiemmin joutunut tällaisen tihutuhotyöläisen terrorisoimaksi, ja olisin lahjoittanut tämän raastinraudan rukkastehtaalle jo kauan sitten, ellei se mokoma olisi maailmankaikkeuden positiivisin pirulainen, riemastuttavin riiviö ja halittavin hupipupelo. Tule tädin sylkkyyn. ♥
Merkittävin syy hankkia shetlantilaisten tukkajumalten rinnalle lyhytkarvaisen rodun edustaja oli nimenomaan turkinhoidon helppous - vaikka shelttienkin karvasto kaipaa määräänsä nähden verrattain vähäisiä puleeraustoimenpiteitä, ajatus kuontalosta, joka harjataan joskus ja jouluna, jonka peseminen on naurettavan nopea toimitus ja josta tarvitsee vain pyyhkäistä pölyt ennen kehään kipittämistä, oli ruusuisuudessaan vastustamaton. Ja samaan kätevyyskategoriaan lasken myös sen, etteivät kakan koostumus ja määrä ole jokaisen hieman vetelämmän turautuksen jälkeen tarkistettavissa koiran pehvavilloista.
Olga on kuitenkin jo todistanut, ettei lyhytkään karva suojaa sontaonnettomuuksilta: viime viikolla jouduin tasapainoilemaan itkun ja naurun häilyvässä välimaastossa, kun neidin pieneen pebaan oli jollain käsittämättömällä tavalla jäänyt kiinni kauhallinen nokare hieman joustavampaa jaskanderusta, joka keventyneestä olostaan ilahtuneen kääkän riemupomppujen aktivoimien fysiikan lakien ansiosta lensi jännittävässä kaaressa sen takinliepeeseen, josta pasha puupin pyörähtäessä pyyhkiytyi väärässä paikassa väärään aikaan bostailleen Magnuksen kaulukseen. Itku voitti.
Edellä mainittu köntsäkeissi kuuluu silti sarjaan "epätodennäköistä, joskin mahdollista", mutta kuulisin mielelläni kokeneempien kääpiöpinsereiden kotiorjien omistajien näkemyksiä siitä, miten helvetissä ihmeessä tuollainen vieteriapina voi onnistua sijoittamaan tuotostaan takkinsa alle. Katapulttikakka on minulle tuttu käsite: mustikanvarvun tai kanervan latvaan kyykätty torttu linkoutuu hämmästyttävällä osumatarkkuudella kohti rikospaikalta pakenevaa tuottajaansa, mutta miten, oi miten sammalmättäälle puserrettu pjaska päätyy muhimaan Pompan sisälle?!?
Tällaisen taikatempun jälkeen pääsin tänään taas nautiskelemaan nahkamallin kylvettämisen vaivattomuudesta. &%*#$!
Varoitus: sisältää vulgääriä kielenkäyttöä ja häpeilemätöntä plagiointia.
Olgan ensimmäinen juoksu on ollut hämmentävää aikaa hormonihöyryissään toikkaroivan tiitiäisen lisäksi myös kaikille sen uhreiksi välittömään vaikutuspiiriin joutuneille. Minulle tämä puupin merkittävä metamorfoosi on aiheuttanut lähinnä visuaalisia traumoja: jo hieman ennen kyseisen luonnonmullistuksen alkamista kiinnitin huomiota neidin peräpeilin epäesteettisesti lörpähtäneeseen sivuprofiiliin, mutta viimeisen viikon ajan lihaksikkaiden reisien välissä vehkeitä vaaninut kavaljeeriehdokkaita kurkistellut nyrkin lihapullan kokoinen törötoosa on säälimättä sorvannut minua katsantoelimeen.
Pitkäkarvaisen nartun pehvavilloilla on ripaskan risujen keräämisen lisäksi olemassa siis myös hyvin olennainen funktio. Todellaki, todellaki, todellaki.
Touhutorttu itsekin on ihmetellyt, mitä peba duunaa: pikkulikan ulkoillessa kymmenen askelen välein automaattisesti kyykkäävä ahteriosasto on tavattu ahdistelemasta kaikkea, mikä liikkuu, eikä aina ole tarvinnut liikkuakaan. Saatoin epähuomiossa tulla vetäisseeksi pari värssyä huutonaurua forte fortissimo kevyesti tirskahtaneeksi, kun Olgan hinkatessa himokkaasti hanuriaan Magnuksen kylkeen molempien osapuolten naamalla paistoi pohjaton epäusko.
Kokeneena siemenlinkona astujana Manujäbä ei vaivaudu vonkaushommiin ennen kuin aika on otollinen, joten se on kokenut Olgan päättäväiset pyrkimykset peruuttaa aisaan kiihkeät kosiomenot kiusallisina. Lopulta tietysti koitti se siunattu päivä, jona neiti von Nahka-Gugelströmiin yleisesti ottaen kylmän viileästi suhtautuva monsieur M sai ihan huikeen idiksen ja ilmoitti olevansa varsin vapaaehtoinen antamaan panoksensa shetlanninkääpiölammaspinserikoirien uraauurtavaan jalostustyöhön. Eriävästä mielipiteestäni suivaantuneena kotigigolomme totesi, ettei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että kaikilla herkkuperseillä verta hitokseen roiskuttavilla vieteriotuksilla on ehjät suojapöksyt, ja protestiksi pisteli kääkän kalsarit poskeensa. Mie romahin.
Sagakaan ei ole ollut erityisen ihastunut siitä, että sen lempparileluleikkikaveri on piristävien paini- ja hippasteluharrastusten sijaan alkanut yllättäen panostaa pelkästään toosanderin tyrkyttämiseen. Toisaalta se on sietänyt häirikkökääkkää kiitettävän pitkämielisesti - omat rotutoverinsa tuo pitsien pits olisi jo laittanut nippuun.
Etsin kadonnutta kotirauhaa, jotain, josta jouduin luopumaan.
Muutamia ystäviäni puolestaan on sairaalloisen paljon kiinnostanut, mitä tapahtuisi, jos 11-kiloinen rakastaja saisi 5-kiloisen mielitiettynsä: halkeaisiko Olga vai ehtisivätkö sen kintut katketa ensin? Eipä vissiin!
Hänen Kääkkäytensä haluaa täten ilmoittaa, että on luvattoman pitkästä radiohiljaisuudesta huolimatta täysissä ruumiin ja riiviön voimissa. Lokakuun lopussa keksin aktivoida itseäni pahasti käsistä riistäytyneellä perustavanlaatuisella remonttiprojektilla, ja vanhan talon seinäpintojen salattuun historiaan perehtyessäni olen ollut vetää itseni jojoon en ole ehtinyt paneutua kaunokirjallisiin harrasteisiin, mutta Olga sen sijaan on ollut kovasti ehtivä. Käytyämme omatoimisuudesta muutaman kehityskeskustelun astetta painavammin sanakääntein puuhapuupelsson siirtyi vessapaperibisneksestä luovempiin ajanvietteisiin: vähäisimpiä virityksiä en enää tohdi muistella, mutta jouluylläriksi saamani yksilöllisesti muotoiltu Dysonin suulake sekä huolellisesti tyylitelty valaisimen pistoke kiristävät pinnaani lämmittävät mieltäni edelleen. Taiteellisista kokeiluistaan neiti von Nahka-Gugelström on palkittu Omalla Pedillä.
Annetaan viisi kiloa täystuhoa. Aktivoituu automaattisesti poistuessasi paikalta tai vain kääntäessäsi selkäsi. Huomaamaton käyntiääni, huomattavat tulokset. Liikunta tai luvallisten aktiviteettien lisääminen eivät vähennä työskentelytehoa. Elinikäinen hermoromahdustakuu.
Loppiaisena junnuiän saavuttanut Olga pääsi heti seuraavana viikonloppuna ensimmäiselle etelänmatkalleen, kun hurautimme Tarttoon shoppailemaan näytelmöimään. Ajattelin juhlistaa tapahtumaa antamalla lämpöhakuisen nahkaohjuksen poikkeuksellisesti nukkua sängyssä kanssani, mutta pöytäkirjaan tiedoksi merkittäköön, että työpäivän ajan kotona latautunutta ja sen päälle 6,5 tuntia autossa matkustanutta virtapiiriä ei varsinaisesti väsytä. Varsin touhukaan ja sosiaalisen yön jälkeen tein linjapäätöksen, jonka perusteella pirteä puuhaotusparka sijoitettiin seuraavana iltana omaan boksiinsa.
Kehissä vältyimme tekemästä suuria sankaritekoja: Olga todettiin molempina päivinä erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, ja sunnuntain arpajaisissa kohdalle osui myös SA. Minultakin alkoi kääpiökoiran kanssa konttaaminen esittäminen sujua jo kohtuullisen luontevasti.
Talven aikana Olga on myös päässyt säännöllisesti käymään agilitykilpailuissa, ja vaikka sen oma treenitaival on vielä alkuvaiheessa, palo lajiin on hurrrja: turhautuneena täristen ja paheksuvasti puhisten käkätin seuraa koirakkojen edesottamuksia radoilla ja saa vakavan onnellisuuskohtauksen päästessään itse tositoimiin. Epäilen kuitenkin, että minulle tulee vielä monta kertaa shelttiä ikävä ennen kuin tuo energiahyrrä on saatu valmennettua kisakuosiin.
Aikaistetun kevään kunniaksi kakarani rupesi lopullisesti teiniksi aloittamalla viikko sitten ensimmäisen juoksunsa. Magnuksen ilme oli epäuskon ja tyrmistyksen sävyttämä, kun herra veritipan lattialta bongattuaan oli selvittänyt sen lähteen: tuo eriskummallinen vieterihihhuli onkin koira. Olgalle tämä on ollut hyvin hämmentävää aikaa, pikkuinen pallopää kun ei aivan saata ymmärtää, miksi on välillä niin kärttyinen, että kokee välttämättömäksi protestoida shelttien olemassaoloa räkä roiskuen, miksi välillä halituttaa niin, että haluaa tunkea itsensä vaatteitteni sisälle, miksi alaventtiili falskaa holtittomasti ja miksi tuntee yhtäkkiä vastustamatonta halua haistella kaikki mahdolliset pissaviestit ja jättää niihin omat kommenttinsa. Eikä varsinkaan sitä, miksi oma berberi on alkanut hallitsemattomasti hinkkautua Magnusta vasten. Ei ole helppoa olla pieni ja pöhkö tyttökääkkä.
